— Ikävää minun on sekaantua tähän juttuun. Koettakaa selittää maisteri
Ringblomille, ehkä se auttaa, sanoi hän.
— Ei hän tahdo kuulla mitään selityksiä. Senvuoksi juuri me pyytäisimme rehtoria välittäjäksi, sillä me olemme oikeassa.
Rehtori kävi kutsumassa maisterin opettajainhuoneesta.
— Mistä on kysymys? kysyi tämä rypistäen kulmiaan.
— Maisteri on antanut meille istuntoa, mutta me olemme syyttömiä, vastasi Runoilija.
Ringblomin huulet vetäytyivät heikkoon hymyyn. Hän teki ykskaikkisen liikkeen kädellään ja nyökytti päätään.
— Niin, niin, kyllä minä tiedän, että koulupoikina aina vedotaan syyttömyyteen.
— Me emme vetoa mihinkään, me pyydämme selittää, sanoi Runoilija hillitysti.
— No, antakaahan kuulua.
— Meillä oli kielioppiläksy. Meidän ei olisi tarvinnut osata kääntää, eikä meillä siis ollut mitään syytä luntata. Kun siitä huolimatta oli sanoja rivien välissä, johtui se siitä, että läksyä valmistettaessa olimme merkinneet tuntemattomat sanat muistiin. Se on aina ollut tapamme, jotta ei kuluisi suotta aikaa sanakirjan käyttöön. Mutta kumilla puhdistamme kirjan kuulustelutunniksi.