Minä arkailen kirjottaa sinulle, mutta on niin kauan, kun viimeksi sinut näin, ja sairaus on riistänyt minulta kaiken ylpeyden. Et tiedäkään, minkälainen muutos minussa on tapahtunut senjälkeen, kun tapasin sinut kahdenkesken, melkein vuosi sitten. Olin silloin lapsi, mutta nyt en enää ole. — Älä sinä naura minulle, sinä, joka olet niin viisas. En tahdo, että pidät minua sellaisena kuin ennen olin.

Ensiksi huomasin, että se… se mistä silloin kirjotin, olikin vain saippuakupla, joka hajosi omaan tyhjyyteensä, vain lapsellisuutta ja turhamaisuutta. Pitkiin, pitkiin aikoihin ei enää ole ollut mitään, enkä ole yhtään ollut siitä suruissani… Mutta olen tyhmä, kun kerron sinulle tällaista. Kenties olet minulle suutuksissasi ja kirjeeni kiusaa sinua. Ethän sinä silloinkaan, voimisteluseuranne juhlassa, luonut minuun katsettakaan, ja siitä syystä luulin, että olet vihoissasi. Mutta niin ei ollut, sinä olet liika hyvä ollaksesi sellainen. Se oli vain välinpitämättömyyttä, nyt sen ymmärrän, sinä et vain huomannut minua, sillä olit unohtanut minut niin kokonaan. Et tiedä, minkälaista minun oli sinä iltana ja kauan sen jälkeen, mutta älä vain luule, että tahdon syyttää sinua.

Sittemmin vilustuin ja tulin sairaaksi. Sain keuhkokuumeen, mutta kestin sen. Äiti väittää, että houraillessani puhuin sinusta; varmaankin hän on kuullut väärin… Tulin vähän terveemmäksi, sitten tauti alkoi uudestaan, vaikka kuume ei enää noussut niin korkealle.

Odotin niin jouluksi ja uudeksivuodeksi sinulta korttia, vaikka kuinka vähäpätöistä, mutta en saanutkaan. Sinä olit minut unohtanut, sillä muuten kyllä olisit lähettänyt; et vaan muistanut minua enää… Täällä kävi serkkusi, mutta sinulta ei hän tuonut terveisiä, vaikka sanoi olleensa teillä ja puhuneensa minusta. Ajattelin, etten ansaitsekaan sinun terveisiäsi, mutta itkin, kun jäin yksin. Kaikkihan meillä itkevätkin, isäkin on itkenyt. Kyllä minä tiedän mistä se johtuu, sillä kuulin tohtorin ja isän keskustelusta vähäsen. Minä en elä enää kauan, mutta mitä he siitä surevat? Voisivathan he olla yhtä välinpitämättömiä kuin sinäkin ja unohtaa minut yhtä pian. — Serkkusi kertoi vielä, kuinka hyvä ja viisas sinä olet. Minä makasin silmät ummessa, mutta kun hän oli mennyt, suutelin tyynyä sille kohdalle, missä hän oli pitänyt kättään.

Koko joululoman minä makasin sairaana ja ajattelin kaikenlaista. Äiti istui usein surullisena ikkunassa ja katseli ulos. Kyselin tavantakaa, keitä meni kadulla, ihan ehtimiseen kyselin, mutta ei hän koskaan maininnut sinun nimeäsi, vaikka niin sitä toivoin. Ajattelin, että kaikki oli minulle rangaistukseksi, kun en osannut olla sinulle hyvä silloin, silloin kun sanoit, että… Olen sentään tyytyväinen ja kiitollinen, sillä sinä olitkin erehtynyt itsesi suhteen, joten on parempi…

Kenties ihmettelet, mistä tiesin, koska sinun syntymäpäiväsi on. Mutta minä näin sen koulunne oppilasluettelosta… Rupesin ompelemaan näitä kirjaimia, makasin vuoteellani ja olin onnellinen jokaisesta neulanpistosta. Siitäkin minä iloitsin, että työ joutui niin hitaasti. Ja kun tuli hämärä ja äiti otti minulta ompelukseni pois, rukoilin aina: Jumala, varjele Vilhoa.

Nyt olen tullut terveemmäksi. Eilen näin sinut ikkunasta, kun menit kouluun. Tohtori on sanonut, että huomenna saan käydä vähäsen ulkona. — Sinä varmaankin luulet, että olen laihtunut ja tullut rumaksi sairauteni aikana, mutta niin ei ole. Minä olen nyt lihavampi kuin ennen, ja isä sanoo, että ihoni on tullut kauniimmaksi. Kouluun en enää päässyt, ja enhän minä tervekään ole, milloin tahansa voin uudelleen tulla vuoteen omaksi. Varmaankin minä kuolen pian. Mutta minä rukoilen niin, että saisin elää siksi, kunnes sinusta tulee ylioppilas. Oi, jospa näkisin ylioppilaslakin sinun suuressa, viisaassa päässäsi! Ei kellään ole sellaista päätä kuin sinulla, Vilho. Mutta puolitoista vuotta on niin pitkä aika.

Voi, mitähän sinä ajattelet lörpötyksestäni. Ehkä kiusaannut, kun
puhun itsestäni. Annathan kuitenkin anteeksi, kun olen sairas.
Oi, jos sinä tietäisit… Mutta ei, en saa puhua sellaisia.
Hyvästi! Toivotan vielä onnea sinulle.

Helvi.

Runoilija laski kirjeen kädestään katsahtamattakaan toveriinsa ja vaieten. Hän oli miltei tylyn näköinen.