Heti syntyi hiljaisuus, ja hän jatkoi vakaasti:
— Filosoofi on sanonut, että hänellä on tähdellistä kerrottavaa.
Avatkoon hän siis suunsa ja sydämensä, kuin myös te korvaläpenne.
Olkaatte lyhytsanaisia, mutta älkää olko lyhytjärkisiä, jotta aikaa
jäisi Monte Carlon varsinaisen ohjelman suoritukseen. Olen puhunut.
Pojat katsoivat Filosoofiin, joka nousi seisomaan ja kohahti.
— Tiedän kananmuna-jutun salaisuuden, muuta ei minulla ole, sanoi hän tekeytyen äärimmäisen rauhalliseksi.
Oli aivan kuin pommi olisi singahtanut pöytään, kuten muinoin Munter-vainaan aikana. Toiset kimmahtivat seisaalleen, toiset kumartuivat lähemmäksi kertojaa. Kaikkien kasvot kuvastivat tavatonta jännitystä.
— No? Puhu!… Kuka sen teki?… Mistä sinä tiedät?
Sekavia huutoja kuului joka taholta. Pankkiiri nosti julmistuneena kätensä kattoon.
— Silentium! ärjäisi hän. — Niinhän te esiinnytte kuin plebeijit! Gentlemannin kasvot eivät Monte Carlossa saa ilmaista mitään!… Jatka, poikani.
— Te muistatte kaikki Niilo Soran, kuudesluokkalaisen, alkoi
Filosoofi.
— Joka syksyllä erotettiin koulusta!