"Ilman vaan… Tiedän minä muutakin."
Hän sanoi tuon "muutakin" niin kummallisella äänenpainolla, että rupesin yhtäkkiä epäilemään ja katsoin häneen.
"Mitä muuta?"
Hän hymyili kavalasti ja aikoi lähteä.
"Terve mieheen", sanoi hän.
Sieppasin häntä käsipuolesta kiinni ja ärjäisin:
"Lurjus, sinäkö sen teit? Tunnusta!"
Hän hätääntyi. Kaiketi hän huomasi, kuinka vihoissani olin.
"Älä suutu. En minä sillä teille mitään pahaa tarkottanut, kaihan sinä sen käsität", änkytti hän.
Minä mietin vähän aikaa ja koetin hillitä itseäni. Sitten sanoin pontevasti: