"Sinä menet heti rehtorin puheille!… Pitäisi miehen sentään hävetä! Että ilkeätkin antaa toveriesi syyttömästi kärsiä… Heti paikalla menet tunnustamaan!"
"Älä luule luuta lihaksi."
"Sitten menen minä."
"Ole hyvä. Kenenkä luulet itseäsi uskovan? Ja minä kiellän jyrkästi."
Vähältä piti, etten antanut hänelle korvatillikkaa.
"Saadaanpa nähdä", sanoin. "Joka tapauksessa surkuttelen selkänahkaasi, sillä kosto tulee hirveä."
Se keino tepsi. Vaikka käännyin lähteäkseni, pyörähti hän hätääntyneenä rinnalleni.
"Kuule. Totta puhuen olen ollut pahoillani, että syy joutui teidän niskoillenne. Ymmärräthän sinä, että Sudelle kaikki oli tarkotettu, hän kun hääräsi kuin paholainen siinä minun erojutussani. Mutta isä hakkaa minut palasiksi, jos hän saa tietää mitä olen tehnyt. Sentähden minä en ole uskaltanut puhua."
"Mitä se minuun kuuluu. Mitäs teet sellaisia ilkitöitä", sanoin minä, yrittäen yhä lähteä.
Mutta ei hän päästänyt minua vieläkään.