Semmoisessa tilassa juuri olimme. Nenää piti maiskuttaa, kun kohmettuneilla käsillään ei viitsinyt kaivaa liinaa taskusta, paperossi tutisi hampaitten välissä ja kyytipoika sai sen sytyttää. Ja kilometripylväitä vaanimme kuin vihollista ja pimenevästä hämystä huolimatta tiesimme vallan tarkoin niiden numerot.
Vihdoinkin tuli siunattu poikkeus tieltä ja reki hurahti majatalon pihaan.
Vastaamme tuli muuan mies, josta ei pimeässä näkynyt muuta kuin välähtävät silmät ja pitkä parta. Emäntä, kuullessaan kulkusen äänen, kiepsahti portaille ja katseli siinä äänettömänä, kiukkuisen näköisenä, kädet asetettuina päällekkäin kunnioitusta herättävän vatsan päälle.
"No, emäntä. Kiehauttakaapas nyt tulinen kahvi ja sitten kyyti seuraavaan majataloon. Mutta hyvä hevonen."
"Hm. Vai vielä tässä kahvi. Mistä täällä kahvin otat, metsän sydämessä."
"Hyvänen aika. Älkää toki suuttuko. Kuumaa vettä sitten, sillä jotakin lämmintä meidän pitää saada", sanoimme reestä noustessamme.
"Hevosetkin on tässä kaikki kyydissä juuri."
Ja vastaväitteitämme kuulematta hän huusi miehelle, joka oli tullut meitä vastaan:
"Hoi! Älkääs menkö. Tulkaa katsomaan näiden herrain passit, että sopiiko niille kyytiä antaa."
Mies kääntyi veräjältä takaisin ja äkäinen emäntä jatkoi.