— Olihan sitä minullakin sellainen heilan tapainen, kuten kai tiedätkin, taisi jo olla vähän niinkuin sormuksistakin puhe, minulle kun oli hyvä toimikin tarjolla, mutta ei ole kirjoittanut. Kotoa on sentään tullut jokunen lyhyt viesti.
— En minäkään Helmiä tavannut, vaikka pyysit kirjeessäsi terveisiä sanomaan. Mutta kyllä hän hyvin voi ja kaiketi sinua muistaa.
Kun Antti oli maksanut oluemme ja me lähdimme kahvilasta, sanoi hän:
— Täällä sitä oppii rahalle arvoa panemaan. Markalla tekee ihmeitä. Muistakin korjata kaikki, mitä satut löytämään, olkoonpa se vaikka langan pätkä taikka naula. Ja pidä kamppeesi järjestyksessä. Järjestys, se on tunnussana, kaikkialla järjestys, aina vaan järjestys. Se on täällä suurin vaiva ja suurin hyve.
Kysyttyäni, mitä hän arveli rintamalle lähdöstä, alkoi hän kertoa.
— Niin, onhan siitä ollut huhuja ja melua jos jonkinlaista. Koska ollaan lähdössä Suomeen, toisinaan laivoilla, toisinaan Ruotsin kautta, koska taas Venäjän rintamalle. Joulun jälkeenkin sen piti varmasti tapahtua, mutta ei ole mitään koko hankkeesta kuulunut. Ja kunpa täältä pääsisikin, joskus tahtoo jo kyllästyttää ja aika tuntua pitkälle. — Sinusta on ehkä kummallista, että joku saattaa pyrkiä rintamalle, jota siviili-elämässä pidetään niin kauheana paikkana. Mutta kunhan olet muutaman viikon takonut kivääriä olkapäähäsi, niin muuttuu kyllä mielesi. Minun käsitykseni näes kun on sellainen, että saksalainen sotamies kiusataan leiri-elämällä, sen yksitoikkoisuudella ja tuskallisella pikkutarkkuudella niin uuvuksiin, että hän tuntee suoranaista iloa päästessään rintaman vapaampiin oloihin.
* * * * *
Antin tuvassa pelasivat pojat pennin hoitoa. Muuan veteli nurkassa hanurilla "Iitin-Tiltua" toisen naksuttaessa tulitikkulaatikolla kätevästi tahtia. Huonojen saksalaisten paperossien haiku kiirieli sankkana pilvenä ilmassa. Kieltämättä oli hiukan ikävää. Mutta oli myöskin jotakin toivottavaa ja odotettavaa, sillä lomalla-olevain miesten onnistui usein salavihkaa ostaa leipää, josta kotiinjääneetkin pääsivät osallisiksi. Leipää, kultaista jumalanviljaa, jonka arvo vasta täällä oli opittu tuntemaan.
4.