— Käy maata nyt, hytinä-mies, sanoin.
Heti hän rauhoittui, hellitti otteensa, käänsi päänsä minua kohti ja jäi tylsänä tuijottamaan. Sitten siirtyi hän uudelleen uunin luo ja jatkoi äskeistä nuokkumistaan.
— Enhän minä p—e tämän kautta Suomeen pääse, mutisi hän. Ja vihdoin, pitkän ajan perästä, hiljempaa.
— Eikä mun hermonikaan kestä.
Sitten kömpi hän vuoteelleen ja vaipui heti raskaaseen uneen.
Tuuli tohisi nurkissa pitkään ja alakuloisesti. Se tunkeusi sisäänkin saaden hiiloksen yhä himmenevän kajon hetkittäin kirkastumaan. Mutta vähitellen kämppä kokonaan pimeni. Kuului vain raskaasti nukkuvien miesten hengitys ja levoton käännähtely.
6.
KOVIA AIKOJA.
Kun lepo-aika oli lopussa, siirrettiin meidät ensimäisen komppanian paikalle, joka oli äärimmäisenä oikealla. Sillä kohtaa oli nimittäin asema huonoin, kämpät kurjassa kunnossa ja edessä vaivaismäntyä kasvava suo, joten ensi komppanian väsyneet miehet hyvin tarvitsivat lepoa. — Perunat olivat jo aikoja sitten loppuneet ja meille alkoi jälleen kova ja rasittava aika, jolloin kylmäkin oli alituisena vieraanamme.
Ryssäin varustus oli tällä kohtaa kaukana, noin puolentoista kilometrin päässä, metsän ja mainitun suon takana, mutta kummaltakin puolen oli ruvettu pitämään vartiota puolenvälin seutuvilla ja siitä aiheutui alituisia metakoita. Meikäläiset pionierit olivat heti ryhtyneet tekemään lujempaa etuvarustusta ja tätä työtä jatkettiin yhä. Oli kyhätty pieni kämppä, johon kenttävartiossa oleva ryhmä pääsi yöksi, ja vahtipaikoille oli tehty hirsistä tylsän kulman muotoisia suojuksia, joista muutamat olivat jo täyskelpoisia, mutta toiset vielä aivan keskeneräisiä ja matalia. Suon yli johti varustukseen useammaltakin kohden puolapuukäytävät, joiden kaiteeksi oli pingoitettu rautalanka; se oli ainoa keino pysyä pimeässä oikealla tolalla.