— Roosa täräys, muti.
Ja sitä seurasi tervehdys tovereille:
— Hesputei!
Nämä kaksi termiä, joista pommarit tunsi kuin sovitusta merkistä, olivat alkujaan kapteeni Maxin yksityisomaisuutta. Edellinen oli johtunut tavallisesta saksalaisesta ravintolapyynnöstä: ein grosses Bier, bitte! jonka Max jäykkäkielisenä suomalaisena oli lausunut: roosa piir! ja sittemmin roosa ryyppy, roosa täräys. Jälkimäinen taas aiheutui tunnetusta laulusta:
Hamburg ist ein schönes Städtchen. Ist ja wohl!
Weil es an der Elbe liegt. Ist ja wohl.
Drinnen giebt es schöne Mädchen
giebt es schöne Mädchen,
aber keine Jungfrau mehr. Ist ja wohl.
— — — — —
Lebe wohl! Lebe wohl! Lebe wohl! Lebe wohl!
Lebe wohl! Auf wiederseh'n!
Tämä saksalaisten yleinen marssilaulu oli suomennettu seuraavasti:
Hampuri on kaunis kaupunki. Ninkus näät.
Helsinki on vielä kauniimpi. Ninkus näät.
Siell' on monta kirkast' knääkkää,
monta kirkast' knääkkää.
muita ei siell' nääkkään. Ninkus näät.
— — — — —
Hesputei, knääkkä hei! Hesputei, knääkkä hei!
Hesputei, knääkkä hei!
Kun urhokas kapteeni sitten oli ottanut riittävän monta näitä roosa täräyksiä, joita ystävällinen muti päätään pudistellen antoi hänelle velaksikin, ei hän enää ollenkaan pysynyt tuolillaan, vaan alkoi notkuvin polvin, perin hiljaa ja sammuneen näköisenä hiipiä ympäri huonetta, ihmeen taitavasti ja läikyttämättä kantaen lasiaan ja tavan takaa hokien:
— Minä hihtelen vaan. Minä hihtelen vaan.
Niin hän hihteli iltakauden pöydästä pöytään, välittämättä vähääkään toveriensa kielloista ja esitteli nauraville ihmisille: roosa täräys! hesputei!