Aune rouvan sydän sykki niin, ettei hän tahtonut saada ääntään kuuluviin.
— Kyröstä.
— Etkö sitten olekaan Sodankylässä enää?
— En. Kitisen silta on valmis. Ajatteles, toista viikkoa aikaisemmin kuin olin laskenut. Siitä tuli oikein hyvä, luullakseni… Niin, minä olen tulossa kotiin käymään.
Ilon puna syöksähti Aune rouvan kalpeille kasvoille.
— Tervetuloa! Milloin olet täällä?
— Iltapäivällä, kuuden aikoihin.
— Viivytkö… pääsi Aune rouvalta. Antin ääni oli kuulunut niin ystävälliseltä, jopa iloiselta. Mutta kesken sanaa hän pysähtyi, säpsähti ja vaikeni.
Äänettömyyttä kesti hetken.
— Sanoitko jotakin, Aune?