— Kuka hyvänsä lienettekin, jos joskus pääsette vapaaksi, sanokaa sisarelleni, ettei minua enää mikään voi pelastaa, mutta että Kronstadtin kaikki asiat…
Koputus keskeytyi yhtäkkiä. Vaistomaisesti Orri vilkaisi sivulleen. Tirkistysaukossa näkyi vaaniva, kylmä kalansilmä… Naapurikopin ovi kuului avautuvan ja sulkeutuvan… Sitten vallitsi syvä hiljaisuus.
Koskaan ei enää naputus jatkunut. Koppi N:o 69 oli saanut uuden asukkaan.
VI.
Maaliskuun vallankumous.
— Neljäs päivä, jona en pääse kävelemään, huudahti Orri itsekseen. — Taas uusia konnankoukkuja. Nyt kai tahdotaan kokonaan tärvellä terveyteni.
Hän nousi W.C:n reunalle ja tirkisteli ulos venttiilin mitättömästä rakosesta. Ilma oli ihana ja täynnä kevään lenseätä kuulakkuutta. Kuului säännöllinen tipahtelu, kun vesi putosi räystäiltä. Vaivoin saattoi nuorukainen nähdä kävely-aituukseen. Toisia siellä kyllä oli, ahnaasti vetäen keuhkoihinsa virkistävää raikkautta, häntä vaan ei päästetty.
Hän viipyi vaikeassa asennossaan kauan, surumielisenä kuin lintu häkissään ja outoja, kaipuunkyllästämiä haaveita tuli hänen mieleensä. Oli niin kirkas taivas ja keveitä hattaroita lipui iloisesti sinimeressä, jota ei saattanut nähdä kuin pienen, neliönmuotoisen osan… Sitten hänestä alkoi tuntua niin kummalliselta. Vahdit seisoivat hiljaa ja liikkumattomina ja heidän piirteissään kuvastui ikäänkuin jännitystä. Samoin kävelevät vangit näyttivät odottavan, tai kuuntelevan jotakin… Vallitsi painostava äänettömyys.
Yhtäkkiä kuului mäjäys, kuin olisi jossakin kasa lautoja pudotettu korkealta; ääni toistui kymmenkertaisena kaikuna vankilan kolkoista muureista. Sitten oli jälleen kaikki hiljaista, vartiat vain katsoivat toisiinsa…
Taaskin, lähempää! Nyt erotti jo laukauksia; ulkona ammuttiin…
Olisikohan odotettu vallankumous lopultakin puhjennut?