— Mitä sitä tyhjää, nythän on svaboda.
— Taitaa hyvinkin. Mutta et sinä ole saanutkaan sellaisia lähtövaroituksia kuin minä. Ja miksi et itse mennyt suoraan Torniosta yli?
— Ei siitä nytkään vain niin mennä. Ja minua huvittaa ajelu.
Keskustelu katkesi hetkeksi. Sitten sanoi Orri äänellä, josta syvä ilo selvästi kuvastui.
— Voi veliseni. Jos tuntemattomalle kertoisit seikkailumme, niin pitäisi hän sinua hävyttömänä valehtelijana. Yhdessä tultiin, yhdessä istuttiin ryssän limppua puremassa ja nyt tapaamme toisemme täällä, lähellä pohjoisnapaa, ja saamme yhdessä taivaltaa poispäin. Ihan maljasi tahtoisin tässä tyhjentää.
— Mikäs estää. Tuolla on korpirojua kontissani, vastasi Storm tyynesti.
— Tietysti. Sinähän aina varustaudut niin kunnollisesti.
* * * * *
Hevosilla ei enää kuljettu.
Ensinnäkin oli se sangen vaarallista, sillä venäläisiä sotilaita vaelteli pitkin tietä, rauhallisina ja vapauden merkeissä kylläkin, mutta heidän kantaansa ei koskaan ollut luottamista, kaikkihan riippui heidän mielialansa satunnaisista ailahteluista. Toiseksi oli sangen vaikeaa saadakaan hevosta. Pohjolan asukkaita oli siinä määrin hätyytetty niiden temppujen johdosta, joita jääkärit olivat tuon tuostakin pistäytyneet tekemässä näillä kaukaisilla perukoilla, etteivät he mielellään lähteneet kyytiin, tuskinpa antoivat edes ruokaa oudoille matkalaisille, joiden aikeita heillä oli täysi syy epäillä.