— Niin, minun täytyy päästä. Sinähän se laittelet vääriä suomalaisia passeja meikäläisille, sinullahan on leimoja jos jonkinnäköisiä. Tee nyt minulle paperi, jolla pääsen Sassnitzissa lautalle. Ja tee se huomisaamuksi.
— Ei hyvä mies, se ei käy laatuun.
— Sen täytyy käydä. Minun on päästävä pois täältä. Siitä riippuu niin suuret asiat, että sinä et osaa kuvitellakaan. Koko Suomen tulevaisuus saattaa olla kysymyksessä. Sinä tiedät kyllä, että minä en puhu turhia.
— Enhän minä sitä epäilekään. Mutta sittenkään ei se käy laatuun. Ei ainakaan näin äkkiä.
— Mutta hyvä jumala, mitä minä sitten teen?
— Älähän nyt hätäile. Pane tupakaksi, sinä olet niin kiihdyksissäsi… Mutta entäs, jos sinä yrittäisit karata. Ei Sassnitziin, mutta esimerkiksi Hampuriin ja sieltä sitten jollakin lailla Norjaan, Kristiansandiin. Luulen, että voisin hankkia sinulle lomalipun Hampuriin. Mutta eteenpäin minä en, ainakaan näin äkkiä, voi sinua hommata.
— Tärkeintä onkin, että minä pääsen pois täältä, Berlinistä. Vaikka viivynkin jonkun aikaa Saksassa, ei se tee mitään. Mutta täältä minun täytyy pois ja sitä ei saa kukaan tietää. Kuuletko, ei kukaan.
— Onko sinulla siviilivaatteita?
— Ne ovat pataljoonan varastossa.
— No minulta saat sitten. Vanhat tosin, mutta ei tässä nyt auta.