— Ja milloin pääsen lähtemään?
— Huomen aamulla. On parempi, että minä käyn sinun luonasi tuomassa sen paperin. Nuku rauhassa siihen asti.
— No hyvää yötä sitten. Ja kiitos, vastasi Orri puristaessaan lujasti toverinsa kättä.
Keventynein mielin hän astui kotiinsa.
XII.
Pako.
Hampurissa, huonomaineisen St. Paulin varrella, on pieni, siisteydellään ympäristöstään eroava kapakka, jonka avonaisissa akkunoissa tai ovella ohikulkija usein saattaa nähdä kevyesti puetun naisen, tai maalatun ilotytön laskevan leikkiä kadullaolijoitten kanssa. Täällä, erään pienen nurkkapöydän ääressä, istui Orri, tarkkaavasti pälyillen sisääntulijoita, mutta vain harvoin nostaen olutseidelinsä huulilleen.
Oli menossa jo kolmas päivä. Matka oli onnistunut hyvin, mutta täällä näyttivät vaikeudet alkavan; ei ollut tietoakaan pääsemisestä eteenpäin.
Ensimäisen illan oli hän istunut muutamassa satamakapakassa ja koettanut vaania sopivata merikarhua uhrikseen, jotakin, joka tavalla millä tahansa olisi ottanut hänet viedäkseen meren yli. Mutta hän ei löytänyt ketään, eikä hän kiinnijoutumisen pelossa ollut uskaltanut kyllin rohkeasti esittää asiaansa. Toisen illan oli hän viettänyt samankaltaisessa olutkullussa yhtä huonolla menestyksellä, ja nyt istui hän täällä, tarkaten vieraiden käsiä, ja heti kiinnittäen niihin miehiin huomionsa, joilla oli joku tatuoitu merkki, tai jotka hän muuten tunsi merimiehiksi.
Tytöt iskivät hänelle silmää. Tavan takaa kävi joku hänelle keimailemassa, paljastaen arveluttavalla tavalla sulojaan, mutta kun hän yhä pysyi tyynenä ja välinpitämättömänä, eikä kuitenkaan poistunut ravintolasta, alkoi hän erikoisella tavalla kiinnittää naisten huomiota. Varsinkin muuan neitosista, aivan nuori, ihmeen viattoman ja sielukkaan näköinen tyttönen, näytti tulevan suorastaan surulliseksi huonosta menestyksestään. Orri oli kyllä tilannut hänen ehdotuksestaan viiniä, tarjonnut kohteliaasti ja jutellut, mutta hän oli ollut niin hajamielisen ja kylmän näköinen, että tyttö, joka nähtävästi oli suosituimpia tähtiä, oli vihdoin vetäytynyt syrjään. Ja ihmeellistä, sellainen on naisluonne kerta kaikkiaan, hän istui nyt ovella pahantuulisen näköisenä, välittämättä ollenkaan lukuisten ihailijainsa imarteluista ja houkutuksista, ja katseli suurilla, harmailla silmillään outoa vierasta, johon ei mikään tehonnut.