Taas puhuja vaikeni ja hänen hypnotisoiva, nälkäinen katseensa tutki laumaa. Käsiä ojentui nyrkkiin puristettuina; kuului sekavia äännähdyksiä.
— Oikein puhut!
— Konnamaista!
— Ne tahtovat köyhälistön kuolemaa.
Sitten puhuja jatkoi, jos mahdollista, vieläkin painokkaammin.
— Mutta kuningas ei voinut alottaa sotaa ilman eduskunnan suostumusta. Kuka voitti sosialidemokraattisen puolueen jäsenet huumaavilla valheillaan ja vaijensi heidän vastuksensa? Kuka käytti väärin omistamaansa kansan suosiota? Kuka sai kavalalla esiintymisellään koko eduskunnan hurmaantumaan veritekoihin? Kuka saattoi sotapuolueen ministerineuvostossa voittoon?… Kansalaiset! Se oli kenraali Orri! Se oli hän, jonka talo nyt kimaltelee koskemattomana auringon kullassa. Kirous hänen ylitseen!
— Kirous hänen ylitseen! toisti raivostunut joukko.
— Vaietkaa, vaietkaa! Hänhän on itse kuoleman kielissä, kuului jostakin yksinäinen huudahdus. Mutta se hukkui kuohuvan lauman mörähdyksiin ja uhkaaviin sadatuksiin.
— Hän on tappanut puolisoni! — Hän on murhannut lapseni!
— Koko perheeni ja kotini on hän polttanut!