Sitten alkoi jalkaväki nopeasti edetä. Se otti vankeja, korjasi voittosaalista ja surmasi säälimättä pakenevia vihollisryhmiä. Korjausosasto, jolla oli vain pistoolit aseenaan, teki valtavia kuormia ja järjesteli kuljetuskolonnia. Sen 21 tuhatta miestä totteli päälliköitä, joille oli yksityiskohtia myöten annettu määräykset toimintatavastaan.
Mutta ratsumiehet syöksyivät yhä eteenpäin. Suurin piirtein jakautui koko Karjalan kannaksen rintama kahteen osaan, kahteen ympyrään, joista toinen, pienempi, keskipisteenään Pähkinälinna, arveluttavasti supistui, mutta toinen, joka uhkaavasti läheni Pietaria, oli niin kaaosmaisen sekasorron vallassa, että siitä ei voinut saada selvää käsitystä. Jo silloin ryssän päävoimat lähtivät Pietarista ja kadut täytti pakolaisten loputon tulva, jota mikään järjestysmahti ei voinut estää.
Pietarin tykistö ampui vimmatusti. Mutta kauhistuneina huomasivat tähystäjät, että tuli tuhosi miltei yksinomaan omia tuhatpäisiä joukkoja, jotka laumoittuivat yhä suurempiin, epäjärjestyksessä oleviin parviin ja syöksyivät kauhun vallassa kaupunkia kohti.
Sposskaja oli hurjain ratsastajain vallassa. Novajassa ja Starajassa nähtiin heidän haarniskoidut, välkkyvät pukunsa, joiden yltä verho oli repeytynyt. Heitä tunkeusi Viipurin kaupunginosaan, Suomen asemalle, sitten Ohtaan ja Pähkinänlinnan asemalle, mutta he eivät näyttäneet vieläkään pysähtyvän.
Vasta vähitellen alkoi huomata tarkoitusperäisyyttä heidän raivokkaassa syöksyssään. He pyrkivät siltojen vaiheille. Pietari Suuren ja Liteinin sillan alkupäät olivat he miehittäneet; osastoja ryntäsi yli Newkan lakaisten Sampsonin ja Grenaderskijn yli kulkupaikat kuularuisku-tulellaan. Samassa syöksyi kiiltäviä, siroja, keveitä panssari-autoja joka taholta konetykkeineen. Niitä vastaan ryntäsivät venäläisten raskaat, puhkuvat, suunnattomat voimavaunut, jotka liikkuivat läähättäen kuin virtahevoset ja joita suomalaisten nopealiikkeiset vaunut hävittivät tiikerin notkeudella, jatkaen matkaansa suoraa päätä yli siltojen Litejnajan, Admiralskajan, Kazorskajan kaupungin osiin. Ne ottivat suurten siltain Trojtskijn, Pörssi-sillan ja Tuttskovin päät haltuunsa ja sylkivät hornamaista tultaan kauhistuneisiin sotaväenosastoihin, jotka heittivät aseensa, sulloutuivat yhteen ja tallasivat pakenevia ihmisiä tai kädet ylös kohotettuina huusivat armoa. —
Kaakon puolella, mistä lukuisat radat ja tiet lähtevät Venäjän sydämeen, liiteli korkealla ilmassa joukko lentokoneita, jotka suuren kaaren muotoisessa ryhmässä syöksivät pommeja syvyyteen, hävittäen pakenevia joukko-osastoja, taloja, kuormastoja, rautatievaunuja.
Yli koko Pietarin levisi sekasorto, kauhu, kuolema ja vihlovat avunhuudot, kumeain räjähdysten ja loimuavain tulipatsasten kohotessa ilmaan.
* * * * *
Sillä aikaa oli jalkaväki puhdistanut varsinaisen juoksuhautarintaman ja kokoontui nyt teille, lähteäkseen tiheissä marssikolonnissa Pietaria kohden. Korjausjoukot lukuisine eri osastoineen olivat lähtövalmiina kärsimättömästi odotellen määräystä.
Kenraali itse istui loistoautossaan ja hänen ympärillään pyöri lähettejä, viestintuojia ja upseereja, joilla kaikilla näytti olevan kuumeinen kiire.