Silloin kenraali sieppasi sekä tytön että seppeleen satulaansa, suuteli hämmästynyttä lasta keskelle suuta ja istutti hänet eteensä, pannen suuren seppeleen molempien vartalon ympäri.
Yleisö huusi, nauroi, ulvoi ja tömisteli kantapäitään. Se tunkeutui sotilaiden lähelle, kuumeisin sormin koskettaen heidän yliluonnollista haarniskaansa ja yhä uudestaan toistaen:
— Kuolemattomat!
* * * * *
Tämän jälkeen valtasi kansan jos mahdollista vieläkin suurempi isänmaallinen ylpeys ja itsetunto; se käsitti armeijansa voiman ja se tunsi halua seisoa omin jaloin.
Mutta samalla se ikäänkuin talttui ja tyyntyi. Se alkoi perustella vaatimuksiaan asiallisemmin ja tyynemmin, mutta samalla sen voima kasvoi. Sanomalehdet huomauttivat kyllä, että me saimme armeijamme loistosta kiittää Saksaa, joka oli sen pannut alulle, ne pyrkivät yhä lujittamaan entistä liittoa Saksan kanssa, mutta samalla ne vaativat ehdottomasti, että Suomen sotaväki oli vapautettava vieraista aineksista, että maa oli annettava yksinomaan suomalaisten viljeltäväksi, että tehtaat ja liikkeet oli palautettava Suomen kansalaisten haltuun, sekä että kauppa- ja merenkulkusopimus oli uudestaan tehtävä.
Sitten tiesivät sanomalehdet ilmoittaa, että Hänen Majesteettinsa Suomen Kuningas oli matkustanut Saksaan, ajaakseen, mikäli mahdollista, perille kansansa tahdon. Tämä tieto tyynnytti yleisöä, kuninkaasta kirjoitettiin myötätuntoisia, vaikka tosin rohkeita kirjoituksia ja uusi toivo alkoi kyteä mielissä.
Silloin saatiin kuulla yhä uusia järkyttäviä viestejä. Helsingin
Sanomat julkaisivat lokak. 11 p:nä seuraavan sähkösanoman.
Berlini 10 p. lokak. Meille tiedoitetaan Lontoosta: Eilen on parlamentin alahuoneessa ollut myrskyinen kohtaus. Koko alahuone on vaatinut rauhaa. Lordi B. ja amiraali C. ovat ylähuoneessa asettuneet rauhan kannalle. Sotapuolueen väitetään kukistuvan ja hallituspula on odotettavissa.
Parin päivän päästä olivat sanomalehdet täynnä kiihkeitä kirjoituksia ja kapinan odotettiin joka hetki puhkeavan Englannissa. Koko työväen puolue ja maltillinen porvaristo tahtoi rauhaa, jota ylimystö ja hallituspiirit vastustivat. Sinnfeinerit riehuivat kuin koston jumalat kiihoittamassa muutenkin kuohuksissa olevaa kansaa, Irlanti kiehui kuin kattila ja monin paikoin oli syntynyt verisiä mellakoita. Suurten asetehtaiden ja ampumatarvetehtaiden työläiset liittyivät lakkoihin, huolimatta siitä, että hallitus asevoimin koetti saada heitä pysymään työssään ja kaduilla kulki valtavia mielenosoituksellisia kansanjoukkoja.