"Englannilla ei ollut mitään syytä sekaantua Suomen ja Venäjän välisiin asioihin. Kaikki puheet taloudellisten etujen loukkaamisesta ovat vain puolustusta ja peitettä, eikä Suomi ole tehnyt sellaiseen itseään syypääksi. Tosiasiallisena sodan syynä on ollut, vain ylimystöpuolueen kostonhimo, joka on palavana kytenyt maailmansodasta saakka ja joka ei ole häikäillyt valita uhrikseen tätä pientä maata, jonka urhoollinen ja vapautta rakastava kansa on nyt ryhtynyt epätoivoisiin rankaisuyrityksiin. Tietysti Englanti voittaa tämän sodan, jos se sitä pitkittää. Mutta se ei saa sitä pitkittää. Se ei saa sytyttää maailmanpaloa uudestaan. Sillä ennemmin tai myöhemmin vedetään mukaan myöskin Saksa, joka nyt tekee uhkaavia valmistuksia. Ja niin tullaan uudestaan siihen kauheaan tilanteeseen, joka pari vuosikymmentä sitten oli hukuttaa Europan kansat. Hallituksen on myönnettävä Suomelle rauha edullisilla ehdoilla. Se on kärsinyt kieltämättä tappion, joka sitä nöyryyttää. Pitäköön sen hyvänään kuten Venäjäkin. Tehköön rauhan, kuten Venäjäkin. Ja tehköön sen viipymättä, muuten on kaikki myöhäistä."
Tähän tapaan kirjoittivat Englannin vasemmistolehden hukuttaen äänensä pauhuun kokonaan ylimysmielisten pilkalliset viittaukset ja loistavaa diplomaattista kieroutta todistavat puheet.
Sitten alkoi kuulua yhä verisempää ja kahakoihin puhkeavaa riitaisuutta saarivaltakunnasta. Sotapuolue menetti perustansa ja hallituksen asema horjui.
Tämä kuohunta herätti voimakasta vastakaikua Itämeren maakunnissa. Kansa ja sen yhteydessä sotilaat nousivat yhtenä miehenä. Saksalaisen ylimysluokan sorto oli käynyt liikaa rasittavaksi, liikaa kiusaavaksi, saatuaan tukea siitä unioonista, joka maailmansodan aikana oli Preussin kanssa tehty. Tyytymättömyys puhkesi vuolaihin sanatulviin:
"Uniooni ei voi olla luonnollinen, eikä sillä voi olla mitään pysyväistä arvoa. Se on pakkotoimenpide, johon meidät on saatettu vastoin ylivoimaisen enemmistön tahtoa. Me emme voi siihen kauemmin alistua. Me tahdomme itse saada viljellä maatamme, kuten suomalaiset. Me tahdomme liittyä Suomeen, jonka läheistä sukua me olemme, johon meitä yhdistää luonnolliset siteet ja jonka voimakasta armeijaa me ihailemme. Me emme tahdo suinkaan vihamielisesti suhtautua Saksaan. Päin vastoin. Me tarvitsemme sen mahtavaa ystävyyttä ja humaanista tukea. Mutta nykyinen uniooni on mahdoton, sillä me emme voi olla orjia, emmekä tyytyä toisarvoiseen asemaan omassa maassamme. Annettakoon meidän liittyä Suomeen, suureksi ja voimakkaaksi valtioksi. Hallitkoon sitä saksalainen kuningas, jos se on tarpeellista. Lujittakoon tämä kuningas liittonsa Saksan kanssa. Mutta älköön suomensukuisia heimoja jaoitettako hajalleen ja voimattomina sirpaleina liitettäkö valtoihin, joiden yhteydessä ne eivät menesty."
* * * * *
Sekasortoa, hälinää ja yhä suuremmiksi paisuvia verisiä yhteenottoja kesti jonkun aikaa. Sitten julkaisivat sanomalehdet lohduttavan uutisen:
Englanti oli tarjonnut välirauhaa.
Suomen, Englannin ja Venäjän edustajat kutsuttiin Berliniin neuvottelemaan rauhasta Saksan välityksellä.