— Te ette lainkaan kuuntele appenne kertomusta, luutnantti. Mitä te siitä kellosta tahdotte? Me olemme päättäneet, että teidän on kerrottava kokemuksistanne Englannin matkalta. Ennen ette pääse mihinkään, tulkoon morsiamenne tai ei.

— Senhän voi appeni paremmin tehdä, kuului kiusaantunut vastaus.

— Vai niin. Siinä nyt nähdään meidän nuortemme mielipiteet. Heillä on kaikki oikeudet, mutta ei mitään velvollisuuksia. Joko taas vilkuilette pois! (Luutnantti oli tosiaankin kärsimättömänä katsahtanut ovelle). Alkakaahan tarinanne viipymättä.

— Minä, minä… en ollut toisten mukana, hapuili luutnantti. —
Siitä syystä, että olin kihloissa kenraali Stormin tyttären kanssa…

— Herra varjelkoon. Joko taas se morsian!

— Antakaa nyt toki hänen kertoa, huomautti eversti P.

— Siitä syystä, luullakseni, jatkoi luutnantti punastuen, pääsin samaan sukellusveneeseen, jossa amiraali N. ja arvoisa appiukkoni matkustivat. Sitten en tiedä mitään muuta, kuin että kuljimme huimaa vauhtia eteenpäin, yhä vain eteenpäin. Minä olin luullut, että sukellusvene tähysteli ympärilleen vain periskoopin avulla, mutta amiraali ja appeni istuivat alinomaa eräänlaisen kummallisen, laterna magicaa muistuttavan laatikon ääressä. Olimme varmaankin jo Englannin rannikolla, kun appeni kutsui minut luokseen ja osotti laatikon tähystyspintaa. Näin siinä ylösalaisin kääntyneitä rantoja ja sitten suuren dreadnoughtin, joka kulki kumossa, kuten näytti. Heti paikalla syntyi sukellusveneessä vilkasta touhua. Jokin kiiltävä, pitkulainen esine, joka muistutti torpeedoa, asetettiin eräänlaiselle telineelle, mutta siitä en ymmärtänyt mitään. Joitakin nesteitä kaadeltiin, mittareita asetettiin. Sitten tuntui hirveä jutkahdus, joka oli pysäyttää koko sukellusveneen ja samassa appeni jälleen kutsui minut mainitun laatikon ääreen. Hetken vallitsi hiljaisuus. Sitten dreadnoughtin kuva ikäänkuin hypähti ja tuokion kukittua kuului kumea jymähdys. Vesi porisi ja kuohui kuin koskessa ja kohosi keulapuolella valtavana patsaana ilmaan. Sitten kääntyi panssarihirviö omituisesti pystyyn ja vapisi kuin henkitoreissaan, silminnähtävästi vaipuen yhä syvemmälle…

— Rouva kysyy luutnanttia, ilmoitti palvelija ovelta.

Mutta turhaan yritti luutnantti selviytyä ympärillä olevien piirityksestä.

— Hän ei nyt mitenkään jouda.