* * * * *
Vieraat kuuntelivat jännittyneenä tätä puhetta, jota he eivät täysin ymmärtäneet, mutta jonka alla he aavistivat suurien tapahtumain kulkua. Hiljaisuus vallitsi. Sitten kenraali viittasi harpunsoittajattarelle.
Kuului helmeileviä akordeja. Sitten alkoi Beethovenin "An Elise" pulputa harpun kieliltä…
Kiviseinässä napsahti ja violettinen metallilaatta työntyi esiin. Sen yläpuolelle ponnahti paperilevy, johon oli piirretty: Nuorelle parille.
Sulhanen, joka ensimäiseksi tointui hämmästyksestään, astui laatikon luo ja otti sieltä kaksi hienoa rasiaa sekä kirjekuoren. Yleisön valtasi uteliaisuus; se sulloutui luutnantin ympärille kurkoittaen päätään…
Toisessa rasiassa, jonka kannessa oli morsiamen nimi, oli violetinvärisestä metallista muovaeltu lehti, jonka keskellä säihkyi sinertävä timantti kuin suuri kastehelmi; toisessa loistava sinisen ristin kunniamerkki. Kuoressa oli luutnantti Vahlbergille kapteenin valtakirja.
Kun onnesta juopunut pari katsahti sivulleen, kiittääkseen kenraalia, oli tämä kadonnut.
* * * * *
Käytävässä, joka johti kartanon etehiseen, kiiruhti kenraali Orri pitkin askelin ja rouva Karin Vahlberg, joka oli pistänyt kätensä hänen kainaloonsa, seurasi mukana miltei läähättäen.
— Minä arvasin sen, sanoi hän. — Kaikki oli niin samanlaista, kuin silloin kerran, ennen. Minä tiesin, että te lähtisitte.