— Ja sitä sinä kysyt!
— Minä luulin, että olisit jo kihloissa… toisen kanssa.
Tyttö ponnahti erilleen.
— Hyi sinua!… Mutta ethän. Se ei ollut totta, sano?
— Ei, ei ollut… Mutta olen sitä joskus toivonut, ihan todella. Joskus vain, pimeinä hetkinä. On tullut mieleen, ettei sinua enää näkisi. Ja silloin olen toivonut… sinulle helpotukseksi.
Ainon silmiin kihosi vettä ja sieraimet värisivät herkkinä.
— Ei koskaan, kuiskasi hän epäselvästi. — Ja kukapa minusta. Mutta sinä! Jos tietäisit, kuinka olen ollut mustasukkainenkin. Siellä on kaunottaria, olen ajatellut. Paavo ei muistakaan enää maalaistyttöään… Niin olen ajatellut väliin, oletko vihainen minulle?
— Olen hirveästi, oikein suutuksissani.
Tyttö hiipi hänen rinnalleen.
— Ethän.