— Olen, olen. Ikinä et saa anteeksi. Hiljaisuus. Tytön syvistä silmistä kuulsi epäröivä huoli.
— Paavo, kuiskasi hän.
Silloin nuorukainen sulki hänet syliinsä. —
— Nyt minä menen. Juoksen oikein, sanoi tyttö iloisesti, posket punertavina ja silmissä unen raukeus.
— Näkemiin sitten, Aino.
— Näkemiin, Paavo,… pian!
Tyttö kiepsahti ympäri, astui muutaman askelen, mutta kääntyi heti ja pysähtyi.
— Tulehan tänne Paavo vielä!
— No, mitä sitten?
— Tule nyt, minulla on asiaa.