Nuorukainen asteli hänen luokseen. Silloin tyttö tarttui hänen päähänsä ja kuiskasi hiljaa, aivan korvaan.
— Rakas Paavo!
Sitten hän lähti täyttä vauhtia kirmasemaan kotiin.
* * * * *
Kun Paavo palasi, istui isä yhä kahvipöydän ääressä, otsa rypyssä ja niin syventyneenä lukemiseensa, ettei hän näyttänyt tulijaa huomaavankaan. Kului hetkiä. Poika ei tahtonut häiritä vanhusta, kunnes tämä yhtäkkiä huudahti.
— Jumalani! Minun eläkkeeni. Nyt olen varmaankin sen menettänyt.
— Mitä sinä sanot, isä?
— Tohtori Koski on kuollut. Salaperäinen tohtori Koski, joka varmaankin oli parhain ihminen, minkä koskaan olen tavannut.
— Enhän minä ymmärrä sinua ollenkaan, isä, sanoi huolestunut poika ihmeissään.
Vanhus mietti pitkän aikaa mitään vastaamatta ja mutisi vihdoin kuin itsekseen.