"Aiotteko hänen kotiinsa!… Talohan on ryssien miehittämä. Ettekö sitä tiennyt?"
"En, en ollenkaan."
Ja hetken mietittyäni minä lisäsin.
"Mutta voinhan silti yrittää. Ehkä jonkun tekosyyn varjolla pääsen sisään."
Hän pudisti päätään, vastaamatta mitään. Ja antaessaan kellon takaisin hän sanoi hiljaa ja epäröiden.
"Voisi ajatella toisinkin…"
Turhaan odotin jatkoa. Hän tuli melkein nolon näköiseksi ja punastui kenties hiukan. Silmiään räpytellen ja väistäen katsettani sanoi hän vihdoin.
"Ei, ei se ole mahdollista… Toivotan onnea yrityksellenne. Mutta varokaa ryssiä. Heidän kynsissään ei ole hyvä olla, sen sain äsken kokea."
— Tuskin minun tarvinnee mainitakaan, että yritykseni päästä insinööri Warénin asuntoon oli turha. Jouduin vain ryssien kuulusteltavaksi ja sain kiittää onneani, että selvisin siitä.
— Vihdoin sekaantui hallitus asiaan ja venäläisten oli lähdettävä. Mutta mitkään toimenpiteet eivät kyenneet tuomaan ystävääni takaisin elävien ilmoille, ei edes tietoja hänen kohtalostaan. Sitävastoin tapahtui uusi ilkityö: eräänä päivänä tiesivät sanomalehdet kertoa, että se talo, jossa insinööri Warén oli asunut, oli perustuksiaan myöten palanut. En tahdo tässä lähemmin puuttua asian yksityiskohtiin, jotka aikoinaan herättivät monenmoisia väitteitä ja suurta huomiota. Minusta oli teko päivänselvästi urkkijoiden suorittama. Joko he olivat päässeet perille ystäväni salaisuudesta ja jotakin peläten tahtoivat hävittää kaikki jäljet, tahi he eivät olleet saaneet sitä käsiinsä, mutta sensijaan löytäneet hänen kummallisia lippaitaan ja Sesam-kätköjään, ja epäillen ja toisia etsijöitä vainuten, hallituksen sekaantuessa heidän pimeisiin puuhiinsa, olivat he raivoissaan polttaneet kaikki poroksi. Jälkimäistä arvelua tukee sekin seikka, ettei tuosta merkillisestä keksinnöstä sittemmin mitään kuulunut.