"Kuinka herra tietää?… Kuka te oikeastaan olette herra?"
"Mitä tuo nyt sitten on olevinaan? Mitä te ihmettelette? Saatteko lukon auki, vai täytyykö minun käyttää kirvestä?"
— Särkemisen uhka tuntui häneen vaikuttavan. Hän nousi ensimäiselle askeleelle, kuten minä nyt, painoi jalallaan kaiteen alalistaa, tällä tavoin, ja kiersi Kustaa III:tta hitaasti. Ja nyt liikkui patsas kyllä, vaikka se oli uhmannut kaikkia minun ponnistuksiani…
— Kuului omituinen napsahdus. Portaat näyttivät taittuvan kuudennen askeleen kohdalta ja niiden ala-osa alkoi hitaasti painua vaakasuoraan asentoon.
"Kaikkihan on kunnossa, herra", änkytti vanha palvelija ja epäily kuvastui hänen katseestaan.
"Niin näkyy, tosiaankin! Mutta en vaan minä saanut tottelemaan…"
— Kun kovasti pelkäsin, että te saatoitte yllättää minut puuhissani ja kun kaikin mokomin tahdoin pitää salaisuuden omana tietonani, sanoin palvelijalle: "Antakaahan olla. Kyllä se nyt jo luistaa."
— Vanha mies astui alas portailta, jotka heti, ikäänkuin taikavoiman nostamina, kohosivat alkuperäiseen asemaansa ja painuivat napsahtaen lukkoon…
— Mutta selityshän on tarpeetonta. Parempi koettaa.
Soittoniekka alkoi kiertää rintakuvaa. Hitaasti ja äänettömästi vaipuivat portaat alas, ensin vaakasuoraan asentoon, sitten yhä syvemmälle, tarjoten mukavan pääsyn mustana-ammottavaan, neliönmuotoiseen kellariin. Vieras kiiruhti alas, väänsi muuatta nappulaa ja heti syttyi kirkas sähkövalo syvyyteen.