— Näkemiin sitten!
Kauppias kumarsi ja ovi paukahti kiinni.
— No niin. Millätavoin jääkärit sinua nyt ahdistelevat? Karhutaanko taas? kysyi valtioneuvos, jonka korkea otsa oli pilvessä.
— En tiedä varmaan.
— No mitä sinä sitten tarkoitat? Kauppias kaivoi hetken taskuaan ja heitti pöydälle valkokuorisen kirjeen.
— Lue tuo, sanoi hän. Tuskin oli valtioneuvos vilkaissutkaan paperiin, ennenkuin hän nousi ja riensi työhuoneeseensa. Palattuaan antoi hän kauppiaalle kirjeen.
— Lue sinä tuo, kehoitti hän.
Kauppias avasi taitetun paperin. Sisältö oli sanasta sanaan samanlainen kuin hänen omassa kirjeessäänkin. Hän nosti päätään ja katseet risteilivät äänettömyyden vallitessa.
— Kuka sinne hirviää mennä. Vaikka olisi kätyrien peliä, hän sanoi.
— Mitä vielä, vastasi valtioneuvos olkapäitään kohottaen. — Kun sinusta kerran näin paljon tiedetään, niin et kotona ole yhtään paremmassa turvassa, edellyttäen, että arvelusi olisi oikea. Suurempi vaara poisjäämisessä piilee, sillä silloin sinua voidaan epäillä kätyriksi.