— Onhan se niinkin, arveli tukkukauppias totiseksi muuttuen.

— Mentävä sinne on. Ja muistakin varata tuhansia taskuusi. Niitä voidaan tarvita, jatkoi Valtioneuvos omituisesti hymyillen.

* * * * *

Hotelli Fennian aistikkaasti ja hienosti kalustetussa yksityishuoneessa oli tällä kertaa huomiota herättävä joukko, ryhmittyneenä kahden pöydän ympärille. Valtioneuvoksia, pankkimiehiä, tuomareita, suurkauppiaita, valtiollista ja yhteiskunnallista valioväkeä, yhteensä kymmenen miestä. Useimmat heistä tunsivat toisensa, monella oli hyvin kuuluisa nimi ja kaikilla oli yhteistä se, että heidän isänmaallinen mielensä oli johtanut heitä tekoihin, jotka enemmän tai vähemmän pelkäsivät päivän valoa näinä sortovallan ahtaina aikoina. Yhdentenätoista joukossa oli nuori, vaaleatukkainen ja kalpeakasvoinen maisteri, joka oli saanut tehtäväkseen ottaa vieraat vastaan.

— Kaikki ovat nyt saapuneet, sanoi hän. — Jääkäri Orri pyysi minua, siltä varalta, että hän itse myöhästyisi, selostamaan sitä asiaa, jonka takia hän on tämän kokouksen kutsunut. Pyydän siis hetkeksi arvoisien läsnäolijoiden huomiota.

— Joukossa lienee tuskin ketään, joka ei olisi lukenut Johannes Linnankosken kaunista, suurenmoista "Juhannusyön unta". Kuinka ihmeellisellä tavalla siinä kuvataankaan suomensukuisten kansain entistä, tarumaista suuruutta ja hurjaa voimaa. Kuinka se kietoo mielen ja saa ajattelemaan outoja oloja, näkemään uusia näkyjä, toivomaan rohkeita seikkoja. Sydän ikäänkuin laajenee ja hurja haave valtaa: kerran oli niin. Kerran ovat suomalaiset kansat taistelleet rinnakkain olemassa-olon puolesta, kerran ovat he käsi kädessä tukeneet toisiaan, eikö sitten enää? Eikö enää koskaan ole mahdollista kerätä niitä rippeitä, jotka ovat hajautuneet Venäjän arojen äärettömyyksiin, Siperian tundran hiljaisuuteen, tai Lapin raukoille rajoille?…

Kesken puheen kuiskasi kauppias M. vierustoverilleen.

— Minä olen Venäjän aroilta tilannut auringonkukka-kakkuja, mutta niitä on hiton vaikea saada tänne kulkeutumaan.

— Kuuntele toki, vastasi valtioneuvos, vilkaisten pitkään erääseen pankinjohtajaan, joka rehellisesti haukotteli.

Sitten jatkui puhe häiriintymättä. —