Tuulasvalkeaako hän taas on tullut katsomaan? Sitäkö hän odottaa joka
hetki, koska niin tuijottaa Viuhan rantaan, Viulu-Vallun kotirantaan?
Ei, ei ollenkaan. Luontoa hän vaan tahtoo ihailla, mitäpä hän Vallusta.
Ja hän kääntää silmänsä toiselle suunnalle ja unohtuu ajatuksiinsa.
Kyllähän hän on huomannut Viulu-Vallun lähentelyt. Senhän on paljastanut moni epämääräinen liike, joka on ikäänkuin jäänyt kesken, ja moni syrjäkatse Vallun syvistä silmistä, joissa hehkuu alituisesti kuin kuume. Ja kyllähän hän Vallun arastelun saattaa ymmärtää. Valluhan asuu isänsä kanssa pienessä mökkipahasessa ja soittelee kylällä, mutta Sirkka on rikkaan Kaunisniemen ainoa tytär… Kun se Vallu on sellainen juoppo ja renttu, sen paitakin on usein likainen ja takki rikki, mutta vartalo sillä on kuin ruhtinaalla. On kai siksi joutunut hunningolle kun jo nuorena äitinsä menetti. Töihin ei siitä liioin ole, mutta soittaa se osaa ja ivata ja suurennella. Liekö aivan viisaskaan, kun öisinkin kulkee metsissä tai järvellä ja yhtäkkiä yltyy laulamaan kuin pasuuna?…
Vastarannalla välähtää ja sitten taas sammuu… Vallu on siis kuitenkin lähtenyt… Hetkeen ei näy mitään, Sirkan sydän vain lyö kiihkeämmin…
Vähitellen alkaa tuli pilkottaa. Se suurenee, mutta kaislat estävät sen selvästi näkymästä. Se kasvaa hitaasti, muuttuen sipulin muotoiseksi ja alkaa liikkua… Heikko kolahdus kuuluu yli veden, airon kolahdus varmaankin.
Tuulasvalkea, Vallun tuulastuli! Venettä ei näy, eikä miestä. Vain suuri, tulinen sipuli liikkuu hitaasti eteenpäin, ja vedessä kuultaa sen kuva. Kaikki on tyyntä ja juhlallista. Ei ääntäkään. Tuulasvalkea kulkee…
Eipä Vallu välitä siitä, että tuulastus on kiellettyä. Hänelle ei kukaan lakia lue, kun hänellä on niin terävä kieli. Eikä kukaan haluakaan, hänhän soittaa.
Sirkka on levoton ja häntä lämmittää. Tätä kai hän onkin tullut katsomaan, aivan kuten toissa iltanakin, myöhäiseen yöhön. Mutta silloin kulki Vallu aivan hänen ohitseen, hiljaa meloen, sillä kallion kohdalla on syvää, eikä siinä voi tuulastaa. Eikä hän huomannut. Ja miten olisikaan, sillä eihän hän voinut nähdä pimeään. Pian katosi kären — taa…
Sirkka vaipuu niin ajatuksiinsa, ettei huomaakaan, ennenkuin tuulasmies on aivan lähellä. Nyt saattaa jo erottaa aluksen ja miehen. Tervasten ritinä kuuluu ja vesi väreilee läpikuultavana veneen ympärillä. Sirkka aikoo ensin poistua, mutta jää kuitenkin. Näkeeköhän nyt, vai meneekö taas ohi?… Ei huomaa… Ohi meloo… Oksa risahtaa Sirkan alla…
Veneessäolija varjostaa kädellä silmiään ja katsoo rannalle. Vene lipuu hiljalleen. Kuuluu, miten vesi tippuu kohollaan olevasta melasta… Sitten vetäsee hän pari kertaa rantaa kohti… Kokka iskee kallioon, suu hymyssä hyppää hän maalle ja vene ponnahtaa kauas järvelle. Hän nostaa hattuaan.
On niin hiljaista, vene vain kulkee edemmäs. Sirkan rintaa ahdistaa ja hän on neuvoton. Mitä hän sanoisi?