— Ja sinun väkinäisessä nautintojen etsinnässä, joka on kokonaan luonteellesi vastaista.
Gunnarin silmät välähtivät.
— Se ei ollenkaan ole luonteelleni vastaista, paljoa ennemmin on sinun säännöllisyytesi itsepetosta. Meissä molemmissa on intohimoja, mutta sensijaan, että minä päästän ne valloilleen puhdistaakseni niitä, painat sinä ne niin ahtaalle sydämeesi, että saatat uskoa niiden kuolleen. Älä ollenkaan koeta kieltää. Sinä janoat nautintoja, joita voi sanoa turmiollisiksi ja sinulla on epäjumalasi: järjestys. Muistahan vaan. Joku aika sitten pudotit mustetta erään kirjan lehdelle, kirjan, jonka ulkoasua olit ihaillut, ja huolimatta melkoisesta rahatappiosta sinä ostit itsellesi uuden. Sellaiselle voi jo pudistaa päätään. Ja ajattelehan elämääsi, jonka olet puristanut kulkemaan säännöllistä, ikävystyttävää uraa, rikollista tyydytystä tuntien. Usko minua, ei mikään lyhennä elämää enemmän kuin säännöllisyys! Laskea ja nousta kuin aalto, kas siinä elämän salaisuus. Sillä, täytyyhän sinun ymmärtää, säännöllinen elämä on kuin… suora viiva ja vaihteleva elämä kuin aaltoviiva; jälkimäinen on paljon kauniimpi ja pitempi.
— Tietysti, vastasi Mikko naurahtaen. Jos humalainen mittaa lyhtypylväitten väliä askeleillaan, saa hän matkan puolta pitemmäksi.
— Mutta sinähän olet mainio tänään Mikko, sanoi Gunnar hämmästyneenä.
Luulenpa todellakin, etten rohkene väitellä kanssasi, sillä…
— Sillä pääsi on siinä kunnossa, että teet tunnustuksia, joita normalitilassa visusti välttäisit. Näkeehän sen! Lukuunottamatta kasvojasi, jotka ovat hirveät, on hermostosi ärsytetty, järkesi hidas ja sielusi…
— Sieluni, Mikko, on rikkaampi entistään, keskeytti Gunnar kiihkeästi. Enkä väitäkään olevani normalitilassa; sehän olisi surkeata. Olenhan sinulle aina sanonut, että tuskin kukaan kulkee elämän läpi ilman keinotekoista huumiota. — Sinähän se muistaakseni kerran olit ihastunut erääseen Tolstoin kirjaseen, jossa väitetään huumaavien aineiden himon johtuvan elämän ja omantunnon välisestä ristiriidasta. En kiellä sitä ollenkaan, vaikka omatunto onkin mielestäni vain ennakkoluulojen sikermä, johon itsesäilytysvaisto on sekaantunut. Mutta väitän lisäksi, että työ sekä uskonto ovat aivan yhtä hyviä omantunnon sokasijoita kuin alkoholi ja tupakka, ehkäpä vielä vaarallisempiakin. Työ se peittää nykyhetken todellisuuden, pakottamalla ajatukset kulkemaan määrättyä rataa ja johdattamalla ne pois sielun ihmeellisistä liikkeistä. Ja uskonnon perusolemus, loistavan tulevaisuuden toivo, verhoaa niinikään ihmisen sisäisen maailman usviinsa. Ja kun alkoholi pilaa maksan ja rasvottaa sydämen, rumentaa työ tekijänsä kädet, jos se on ruumiillista, ja tärvelee silmät ja hermoston, jos se on henkistä; ja uskonto puolestaan antaa tuon omituisen leiman, joka näyttää olevan lainattu sekä marttyyrilta että narrilta.
— Jos pääsi on yhtä sekasin kuin käsitteesi, on myöhäistä mennä hakemaan lääkäriä, sanoi Mikko pilkallisena.
— En ollenkaan sekota käsitteitä, rinnastan niitä vain hieman rohkeasti. Ehken ole mielestäsi kyllin johdonmukainen, mutta muista, mitä Wilde on sanonut: Johdonmukaisuus henkisessä elämässä ja uskollisuus tunne-elämässä on aivan yksinkertaisesti vararikon tunnustus.
— Aina vain Wilde ja Wilde! Sinä koetat puhua kuin lordi Henry ja elää kuten Dorian Gray. Kummassakin vaivaa sinua puolinaisuus, mikä Wilden mielestä oli maailman suurimpia virheitä. Sinusta on tullut lordi Henry Wottonin varjo ja sinä olet kokonaan hänen vaikutuksensa alainen, hänen, joka sanoi, että kaikki vaikutus on epäsiveellistä.