"Tällainen elämä, jota te vietätte, herra Haukansilmä, voi olla hyvin miellyttävää", alkoi Cap, kun suurin nälkä oli tyydytetty, "vaikk'ei sitä voikaan verrata merimiehen elämään. Me näemme vain vettä, te vain maata."
"Eipä niinkään. Kyllä mekin näemme vettäkin usein marssiessamme pitkiä matkojamme", vastasi puhuteltu. "Meidän tulee melkein yhtä usein käyttää airoja ja kalanpyydyksiä kuin pyssyä ja metsästyspuukkoa."
"Voi olla niin. Mutta käytättekö myöskin märssyjä ja purjeita, pyöriä ja ankkureita? Airot ovat tarpeelliset kanotissa, mutta mitä ne laivassa hyödyttävät?"
"Olkoonpa niinkin, mutta minä kunnioitan jokaista, joka kutsumustaan täyttää ja mainitsemanne esineet ovat myöskin hyödyllisiä. Joka on elänyt, kuten minä, monien heimojen keskuudessa, hän kyllä ymmärtää eron kunkin elämäntapojen välillä. Mingon väri ei ole sama kuin delawarelaisen, ja se, joka odottaa tapaavansa sotamiehen naisen puvussa, erehtyy varmasti. En ole vielä kovin vanha, mutta vaikka on elänyt metsässä, ymmärtää kuitenkin koko lailla ihmisluontoa. En ole koskaan uskonut kovin suuria kaupunkilaisten opista enkä ole tavannut ainoatakaan, joka olisi täydellisesti ymmärtänyt eri heimoja tai keksinyt niiden polkuja metsissä."
"Se on minunkin mielipiteeni, herra Haukansilmä. Juoksu kaduilla, käynti pyhinä kirkoissa ja messun kuuleminen, ei voi koskaan, ei voi kenestäkään kasvattaa kelpo miestä. Mutta lähettäkää poika avoimelle merelle, jos tahdotte avata hänen silmänsä ja antakaa hänen tutustua vieraihin kansoihin, tai, kuten minulla on tapana sanoa, katsella elämää kasvoista kasvoihin, jos tahdotte, että hän oppii ymmärtämään omaa luonnettansa. Esimerkiksi voisin mainita lankoni, kersantin: hän on yhtä kunnon poika kuin kuka tahansa; mutta mitä hän pohjaltaan on? Ei kerrassaan mitään muuta kuin sotamies. Hän on kyllä kersantti, se on totta, mutta tiedättehän, että sekin on vain sotamies. Kun hän pyysi Bridget-parkaa, sisartani, vaimokseen, minä sanoin tytölle velvollisuuteni mukaan, millainen hän oli ja kielsin häntä ottamasta sellaista miestä. Mutta tiedättehän, mitä tytöt tekevät, silloin kun ovat johonkin hullaantuneet. On kyllä totta, että hän on kersantti ja täyttää hyvin tehtävänsä ja häntä nyt kaikin puolin kehutaan. Hänen onneton vaimonsa ei kuitenkaan ehtinyt sitä nähdä, sillä hän on ollut kuollut jo neljätoista vuotta."
"Soturin kutsumus on kunniallinen, jos hän aina menettelee oikeudenmukaisesti", vastasi Haukansilmä, "ja koska ranskalaiset aina ovat väärässä ja hänen majesteettinsa sotajoukkoineen oikeassa, niin otaksun, että kersantilla on valveutunut omatunto ja hyvä luonne. En ole koskaan nukkunut suloisemmin kuin tuhottuani vaanivat mingot ja aina pidän lakina, että taistelen kuten valkoihoinen enkä kuten intiaani. Käärmeellä tuolla on tapansa ja minulla on omani. Me olemme nyt taistelleet yhdessä monta vuotta ollenkaan harkitsematta toisen syvällisempiä ajatuksia. Tosin kerron hänelle joskus — välittämättä hänen uskostaan — että on vain yksi taivas ja yksi helvetti ja molempiin johtaa monta tietä."
"Se on järkevää, ja hänen varmasti täytyy uskoa teitä, sillä otaksun, että tiet jälkimmäiseen käyvät kuivia seutuja. Sisareni nimitti ennen merta 'puhdistetuksi seuduksi' ja varmaa on, että kiusaukset unohtuvat, kun maa katoaa näkyvistä. Epäilen, voidaanko sanoa niin paljoa näistä järvistä täällä."
"Kaupungit ja tiheään asutut seudut johtavat ihmisiä syntiin, sen myönnän. Mutta meidän järviämme ympäröivät metsät ja joka päivä täällä saa palvella Jumalaa luonnon suuressa temppelissä. Eivät ihmiset missään ole samanlaisia, se täytyy minun myöntää ja ero mingon ja delawarelaisen välillä on yhtä suuri kuin päivän ja yön. Olen iloinen, veli Cap, että olemme tavanneet toisemme, vaikk'ei siitä olisi muuta hyötyä kuin että saatte kertoa Suurelle Käärmeelle sellaisista järvistä, joiden vesi on suolaista. Me olemme olleet kokolailla yksimieliset koko yhdessäolomme ajan, ja jos mohikaani on luottanut minuun puoliksikaan yhtä paljon kuin minä häneen, hän on uskonut kaikki, mitä minä olen hänelle kertonut valkoihoisten elämästä ja luonteesta. Usein minusta on näyttänyt, ettei ainoakaan punanahka usko valkoisen miehen kertomuksia suolaisista, suunnattomista järvistä eikä sitäkään, että meressä on voimakkaita virtoja."
"Se on luonnollista, sillä kaikki asiathan ne ymmärtävät lopultakin väärin", vastasi Cap myöntävästi nyökäten. "Te olette kertonut aivan oikein valtamerestä, laivoista ja virroista. Ei Nuolenpään eikä Käärmeen tarvitse epäillä puheenne todenperäisyyttä; mutta tunnustan, että minunkin oli vaikeata uskoa sellaisia juttuja, kun kerrottiin, että sisämaassakin olisi järviä ja kaikista vaikeinta oli pitää totena väitöstä, että olisi meriä, joiden vesi on suolatonta. Minä olen tehnyt tämän pitkän matkan yhtä paljon tyydyttääkseni omaa uteliaisuuttani ja saadakseni omin silmin varmuuden näistä asioista kuin miellyttääkseni kersanttia ja Magneettia, vaikkakin edellinen oli sisareni mies ja jälkimmäistä rakastan kuin omaa lastani."
"Olette väärässä, hyvin väärässä, veli Cap, epäillessänne Jumalan voimaa, joka kaikkialla ilmenee", vastasi Haukansilmä vakavasti. "Ne, jotka asuvat suurissa kylissä ja kaupungeissa, eivät ymmärrä Hänen kättensä töitä. Mutta me, jotka vietämme aikamme Hänen läheisyydessään — kuten tuleekin — näemme asiat toisessa valossa — tarkoitan, ainakin ne, joilla on terävä äly. Punaihoisilla on oma luulonsa ja se onkin hyvä ja vaikka se ei olekaan sama kuin kristityn, mitäpä pahaa siitä on. On kuitenkin seikkoja, jotka molempien tulee ottaa varteen järjestäessämme tätä Jumalan luomaa maailmaa. Suolattomilla ja suolaisilla vesillä siinä on sama arvo. En väitä täysin ymmärtäväni näitä asioita, mutta uskon kuitenkin, että niin se on."