Vuodenaika ja yö esittivät hänelle parhaita puoliansa ja herättivät hänessä tunnelman, johon yhdistyi nuoruus, terveys, onni ja uutuudenviehätys. Ilma oli lämmin, mutta mantereelta tuleva tuulenhenki toi tullessaan metsän raikasta viileyttä ja teki sen miellyttäväksi. Tuuli ei suinkaan ollut rivakka, mutta oli kuitenkin kylliksi kuljettamaan Lokkia kohden päämäärää, ja ehkäpä se oli omansa pitämään valppautta vireillä huomaamaan niitä vaaroja, joita pimeys mukanaan tuo. Jasper puolestaan näytti mielihyvällä alistuvan tähän ja ilmaisi ajatuksensa lyhyessä keskustelussa Mabelin kanssa.
"Tällä vauhdilla, Vesikoira", sillä niin oli Mabelkin tottunut nimittämään nuorta merimiestä, virkkoi sankarittaremme, "ei kai viipyne kauaa, ennenkuin pääsemme perille."
"Onko teidän isänne sanonut teille, Mabel, mihin me menemme?"
"Ei hän ole minulle sanonut mitään. Minun isäni on liiaksi soturi ja liian vähän tottunut elämään perheensä piirissä puhuakseen sellaisista asioista. Onko kielletty sanomasta, pitkältikö on matkan määrään?"
"Se ei voi olla kovin kaukana, sillä ohjatessamme tähän suuntaan kuusi- tai seitsemänkymmentä penikulmaa vie meidät St. Lawrence joelle, jossa ranskalaiset voivat valmistaa meille kuuman vastaanoton. Muuten matka mihinkään suuntaan tällä järvellä ei ole kovin pitkä."
"Niinhän enoni Cap sanoo; mutta minusta, Jasper, Ontario ja valtameri näyttävät ihan samalla."
"Te olette sitten ollut valtamerellä, kun taas minä, joka pidän itseäni merimiehenä, en ole nähnyt suolaista vettä. Varmaankin te sydämessänne julmasti halveksitte sellaisia merimiehiä kuin minä, Mabel Dunham?"
"Sellaisia tunteita minun sydämessäni ei ole, Jasper Vesikoira. Mitä oikeutta olisi kokemattomalla, tyhmällä tytöllä ylenkatsoa jotakin, vielä vähemmän sellaista kuin te, jolla on majurin täysi luottamus ja joka on tällaisen aluksen päällikkö? En ole koskaan ollut valtamerellä, vaikkakin olen sen nähnyt, ja sanon vielä: minä en näe mitään eroa tämän järven ja Atlantin välillä."
"Ettekö niissäkään, jotka purjehtivat molemmilla? Pelkäsin, Mabel, että teidän enonne on puhunut niin paljon meitä sisäjärvien purjehtijoita vastaan, että tekin olisitte voinut ajatella meitä vain tuon kunnioitetun ammatin anastajina."
"Älkää vaivatko itseänne sillä, Jasper, sillä enoni puhuu yhtä paljon pahaa niistä, jotka asuvat Yorkin rannoilla, kuin sisäjärven purjehtijoistakin. Ei, ei; ei minun isäni enkä minä itsekään pane kovin suurta arvoa sellaisille puheille. Jos enoni Cap puhuisi vapaasti, niin huomattaisiin, että hän ajattelee sotilaista ainakin yhtä pahaa kuin merimiehistä, jotka eivät ole nähneet valtamerta."