"Mies aina lähellä vaimo, täällä", sanoi Kevät asettaen käden sydämelleen.
"Ihmeellinen olento! Mutta sano minulle, Kevät, pitääkö minun olla hirsilinnassa tänään — aamulla — juuri nyt?"
"Hirsilinna hyvä — paljo hyvä vaimolle. Hirsilinna pitää päänahka."
"Minä pelkään, että ymmärrän sinua liiankin hyvin, Kevät. Tahdotko sinä tavata minun isääni?"
"Ei täällä; mennyt pois."
"Sitä sinä et voi tietää, Kevät, voit nähdä, että saari on täynnä hänen sotilaitaan."
"Ei täynnä mennyt pois." Tässä Kevät kohoili neljä sormeansa. "Näin moni punanen takki."
"Ja Haukansilmä? Etkö tahdo häntä nähdä? Hän osaa puhua sinulle irokeesien kieltä."
"Kieli meni hänen kansa", sanoi Kevät nauraen. "Pitää kieli oma suu."
Intiaanin lapsellisessa naurussa oli jotakin niin suloista ja tarttuvaa, ettei Mabel voinut olla yhtymättä siihen niin suureksi kuin hänen pelkonsa kaiken tämän johdosta oli kasvanutkin.