"Ei, ei, ei, ei!" hän vastasi vilkkaudella ja kielevyydellä, jonka hän varmaankin oli Canadan ranskalaisilta oppinut — "ei hyvä sanoo Suolavesi. Hän paljo puhuu ja pitkä kieli; luulee puut vesi — ymmärtää ei mikään. Sanoo Nuolenpää, ja Kevät kuolee."
"Sinä teet minun rakkaalle enolleni vääryyttä, sillä hän on yhtä vähän halukas pettämään sinua kuin kuka muu tahansa."
"Ei ymmärtää. Suolavesi paljo kieli, ei silmät, ei korvat, ei nenä — ei mikään muu kuin kieli, kieli, kieli!"
Vaikk'ei Mabel ollut samaa mieltä, hän kuitenkin näki, ettei Cap ollut saavuttanut intiaanin luottamusta ja näytti ihan turhalta koettaa saada hänen myöntymystään siihen, että keskustelu ilmoitettaisiin enolle.
"Sinä näytät luulevan tuntevasi asemamme oikein hyvin", virkkoi Mabel.
"Oletko sinä ennen käynyt tällä saarella?"
"Juuri tuli."
"Mistä sinä sitten tiedät, että kaikki, mitä puhut, on totta? Minun isäni, Haukansilmä ja Vesikoira voivat olla tässä ihan lähellä ja kuulevat, jos suvaitsen kutsua heitä."
"Kaikki mennyt", sanoi Kevät varmasti ja samalla hyväntuulisesti hymyillen.
"Ei, sitä sinä et voi niin varmaan sanoa, ellet ole ollut ennemmin tutkimassa asiaa."
"Saanut hyvä silmä. Näkee vene, miehet mennä pois; näkee laiva,
Vesikoira mennä."