"Laskea niitä!" huudahti Cap. "Oletteko hullu, mies? Ette suinkaan uneksikaan, että voisitte laskea koskea tällä kaarnan palalla, joka on kuin munankuori!"
"Totta kai! Tie käy putousten kautta ja sitä on paljon helpompi kulkea kuin kantaa venettä ja tavaroita kokonainen penikulma maata pitkin."
Mabel käänsi kalpeat kasvonsa nuoreen peränpitäjään, sillä tuulen leyhkä toi uudestaan kohinan hänen korviinsa ja se tuntui kerrassaan kammottavalta, kun sen syyn oli saanut tietää.
"Me laskemme naiset ja intiaanit maihin", huomautti Jasper tyynesti, "ja me kolme valkoista miestä, jotka kaikki olemme tottuneet vesillä kulkemaan, laskemme veneen varmasti alas, sillä tämä ei ole ensimmäinen kerta."
"Ja me luotamme suuresti teidän apuunne, herra merenkulkija", sanoi Haukansilmä iskien olkansa yli Jasperille veitikkamaisesti silmää, "sillä tehän olette tottunut näkemään aaltoja ja kuohuja ympärillänne; ja ilman varman käden apua aallot voisivat viedä kaikki kersantin tyttären tavarat Ahdin hyviksi."
Cap joutui aivan hämilleen. Ajatus, että hänen täytyisi laskea koski, oli ehkä vakavampi hänestä kuin niistä, jotka eivät koskaan ole veneitten kanssa olleet missään tekemisissä, sillä hän ymmärsi luonnon voiman suuruuden ja ihmisen heikkouden asettaa sen raivoa. Kuitenkin hänen merimiesylpeytensä esti häntä poistumasta veneestä, kun toiset kylmästi ehdottivat, että hän jäisi siihen. Mutta kaikesta huolimatta hän kuitenkin olisi astunut toisten mukana maihin, ellei hänen mieleensä olisi iskenyt ajatus, että siellä voisi menettää intiaanien kynsissä päänahkansa, jotavastoin vene tuntui jonkinlaiselta turvapaikalta.
"Mutta kuinkas Magneetin käy?" hän kysyi, sillä hänen sisarensa tyttären kohtalo tuntui asettavan velvollisuuksia hänen omalletunnolleen. "Emme suinkaan voi laskea Magneetia maihin, kun vihollis-intiaaneja on lähettyvillä?"
"Siitä ei pelkoa. Ainoakaan mingo ei tule kosken lähettyville, sillä siellä niiden pirulliset juonet helposti paljastuisivat", vastasi Haukansilmä varmasti. "Luontoansa ei voi kukaan kätkeä, ja intiaanin luontoon nyt kuuluu, että hän ilmestyy sinne, missä häntä vähimmin odotetaan. Hänestä ei ole pelkoa avoimilla teillä. Hän hyökkää kimppuunne silloin, kun ette ole valmistunut häntä kohtaamaan ja se lurjus kyllä pettää teidät kerran tavalla tai toisella. — Käännä rantaan, Vesikoira, ja laskemme kersantin tyttären tuon kaatuneen hongan rungolle, jolloin hän pääsee maalle ihan kuivin jaloin."
Jasper noudatti tätä kehoitusta, ja hetkisen kuluttua olivat kaikki muut, paitsi Haukansilmä ja molemmat merimiehet, lasketut maihin. Ylpeydestään huolimatta Cap olisi mielellään seurannut heitä, mutta hän ei tahtonut osoittaa niin suunnatonta heikkoutta sisäjärven purjehtijain läsnäollessa.
"Kunniani kautta vakuutan", hän sanoi maihin nousseitten lähtiessä liikkeelle, "etten pidä tätä ihmeellisempänä kuin muutakaan metsäpuroissa soutelemista. Ei siinä nyt kovin suurta merimiestaitoa tarvitse, jos laskee muutaman jalan korkuisesta putouksesta, missä suurin tolvanakin voi onnistua yhtä hyvin kuin kokeneinkin merimies."