"Ja sanoi rakastavansa sellaista olentoa kuin Mabel, vaikka ei rakastanut!"
"Se oli hyvin paha. Pojalla täytyi olla inhoittavaa mingoverta suonissaan. Mies, joka voi naista sillä tavoin kohdella, on epäilemättä sekarotuinen, sillä Jumala on luonut heikomman sukupuolen sitä varten, että palkitsisimme heidän rakkautensa hellyydellä ja uskollisella palveluksella. Tuolla on kersanttiparka kuolinvuoteellaan. Hän on antanut tyttärensä minulle vaimoksi, ja Mabel, suloinen tyttö, on suostunut siihen. Nyt minun tulee huolehtia kahden hyvinvoinnista; on aina otettava lukuun kahden luonteen vaatimukset, mutta onpa sitten kaksi sydäntäkin iloitsemassa. Sinä et usko, Jasper! Joskus minusta tuntuu, etten minä ole kyllin hyvä sille suloiselle lapselle."
Vesikoira saattoi tuskin hengittää kuullessaan nyt ensi kerran tämän uutisen ja vaikka hän salasi kaikki mielenliikutuksen ilmeet, valahtivat hänen kasvonsa kuitenkin kuolemankalpeiksi. Kuitenkin hänen onnistui vastata, ei vain lämmöllä, vaan myöskin tarmolla:
"Älä sano niin, Haukansilmä, sinä olet kylliksi hyvä kuningattarelle."
"Kyllä kai, poika — jos sinun luulosi minun hyvyydestäni pitäisivät paikkansa. Voinhan minä kaataa hirven, tai tarvittaessa mingonkin yhtä hyvin kuin joku toinenkin, ja voin erehtymättä kulkea tuskin huomattavia metsäpolkuja ja lukea tähtiä, kun muut eivät mitään ymmärrä. Epäilemättä Mabelilla aina on kylliksi hirveä, kalaa ja kyyhkysiä, mutta saako hän kylliksi tietoja maailman menosta, uusia ajatuksia ja miellyttävää keskustelua, kun tulee tosi eteen ja me molemmat näytämme oikean olemuksemme."
"Jos sinä näytät oikean olemuksesi, niin maailman arvokkain nainen on onnellinen sinun kanssasi. Siinä suhteessa sinulla ei ole syytä mitään pelätä."
"No, Jasper, luulenpa, että sinä ajattelet niin — ei, minä tiedän, että sinä ajattelet, sillä luonnollisesti ystävykset ajattelevat toisistansa niin, koska he aina liioittelevat niiden hyviä ominaisuuksia, joita he rakastavat. Jos minä voisin mennä sinun kanssasi naimisiin, minä epäilyksittä antautuisin sinulle kokonaan, sillä sinä olet katsellut aina kaikkea, mitä minä teen tai suunnittelen, ystävällisin silmin. Mutta nuori impi varmaan tahtoo ottaa miehekseen sellaisen, joka on saman ikäinen eikä mies, joka kelpaisi melkein hänen isäksensä ja joka ehkä voi peloittaa häntä. Minä ihmettelen, Jasper, ettei Mabel ole mieltynyt sinuun mieluummin kuin minuun."
"Mieltynyt minuun, Haukansilmä!" vastasi nuori mies koettaen selvittää äänensä kavaltamatta itseänsä. "Mitä minussa on, joka voisi miellyttää Mabelin-laista tyttöä? Minussa on kaikki, mitä sinä pidät itsessäsi vikana, mutta ei mitään niistä jaloista ominaisuuksista, jotka saavat kenraalit rakastamaan ja kunnioittamaan sinua."
"Kaikki tapahtuu itsestään, me saamme sanoa, mitä haluamme. Minä olen opastanut monen monta naista metsien läpi ja keskustellut linnoissa heidän kanssansa, mutta minussa ei milloinkaan ole syttynyt sellaista tunnetta, kuin nähdessäni ensi kerran Mabel Dunhamin. On kyllä totta, että kersanttirukka sai minut ensiksi ajattelemaan tytärtänsä, mutta tutustuessani häneen ymmärsin, ettei olisi tarvinnut puhua hänestä edeltäpäin sanaakaan ja minä kuitenkin olisin ajatellut häntä yötä päivää. Minä olen kestävä, Jasper — niin, minä olen hyvin sitkeä ja minä olen luja, kuten te kaikki tiedätte, mutta nyt luulen, että sydämeni murtuisi, jos minä menettäisin Mabelin."
"Me emme puhu enää siitä, Haukansilmä", sanoi Jasper vastaten ystävänsä kädenpuristukseen ja lähtien hiljakseen tulelle päin, niinkuin mies, jolle on yhdentekevää, minne kääntyä — "me emme puhu siitä enää. Sinä olet Mabelin arvoinen ja Mabel ansaitsee sinut; hänen isänsä on valinnut sinut hänen mieheksensä eikä kenelläkään ole oikeutta asettua vastustamaan sitä. Mitä taas majoitusmestariin tulee, on hänen valheellinen rakkautensa Mabeliin suurempi rikos kuin hänen petoksensa kuningasta kohtaan."