Nyt he olivat niin lähellä tulta, että oli välttämätöntä vaihtaa keskustelunaihetta. Onneksi saapui nyt joukkoon myöskin Cap, joka oli koko ajan ollut lankonsa kuolinvuoteen ääressä eikä tiennyt mitään viimeisistä tapauksista. Suurin osa hänen tavallisesta reippaudestaan oli hävinnyt ja koko hänen esiintymisensä oli nyt hiljaista ja miettivää, melkeinpä nöyrää.
"Kuolema", hän virkkoi, kun oli päässyt kyllin lähelle, "on surullinen asia; se korjaa parhaimmankin meistä. Kersantti Dunham, joka epäilemättä on kelpo soturi, on niin kiintynyt elämään, että tahtoisi kaikin mokomin saada elämänsä lankaa jatketuksi, ja erittäinkin hän näyttää rakastavan elämää tyttärensä vuoksi. Minä puolestani toivoisin, että hän valmistuisi mieluumminkin sille pitkälle matkalle, jolle hänen välttämättä on lähdettävä."
"Ette suinkaan tahdo kuolettaa kersanttia, ennenkuin hänen aikansa on tullut?" vastasi Haukansilmä nuhdellen. "Elämä on vanhallekin rakas ja olen nähnyt muutamia, jotka vasta erotessaan osaavat antaa sille oikean arvon."
Todellisuudessa ei kuitenkaan mikään ollut kauempana Capin ajatuksista kuin toivo jouduttaa lankonsa loppua. Hän oli tuntenut rakkaaksi velvollisuudekseen koettaa lievittää kersantin tuskia ja tehdä hänen loppunsa niin onnelliseksi kuin suinkin. Hämmästyen vähän, että hänen sanoilleen oli voitu antaa sellainen merkitys, hän hieman nolona kävi selittämään lähemmin ajatustensa juoksua: "Te olette liian vanha ja kokenut, Haukansilmä, kurittaaksenne miestä, joka hajamielisyydessään lausuu ajatuksensa hieman epäselvästi. Kersantti Dunham on minun lankoni ja ystäväni — niin läheinen ystävä, kuin soturi voi ikinä olla jollekin merimiehelle ja minä rakastan ja kunnioitan häntä suuresti. En ollenkaan epäile, ettei hän olisi elänyt, kuten kelpo miehen tulee eikä suinkaan ole mitään pahaa toivoa jonkun pääsevän kotiin taivaaseen. Niin, me olemme kuolevaisia, paraskin meistä — sitä te ette voi kieltää ja meidän pitäisi oppia olemaan ylpeilemättä nuoruudestamme ja kauneudestamme. Missä on, Haukansilmä, majoitusmestari? Pitäisin soveliaana, että hän menisi lausumaan jäähyväiset kersantille, joka poistuu vain vähän ennen meitä."
"Te olette puhunut enemmän totta, herra Cap, kuin pitkiin aikoihin ennen. Vielä suuremman totuuden olisitte lausunut, jos olisitte sanonut, että pahinkin meistä on kuolevainen, sillä se on totta ja sillä on terveellisempi vaikutus kuin lauseella, että parhainkin meistä on kuolevainen. Mitä taas majoitusmestariin tulee, ei hänen jäähyväisensä kersantille saata tulla kysymykseen, sillä hän on lähtenyt edeltä sanomatta jäähyväisiä itselleen taikka muille."
"Ette lausu ajatuksianne ihan yhtä selvästi kuin tavallisesti, Haukansilmä. Tiedän, että meidän ajatuksemme tällaisena hetkenä ovat vakavat, mutta ei meidän silti tarvitse puhua merkkien eikä tunnustähtien kautta."
"Elleivät sanani ole kyllin selvät, ajatukseni ovat. Lyhyesti, kun kersantti on valmistellut itseänsä pitkälle matkalle, kuten hänenlaisensa tunnollisen ja rehellisen miehen sopii, majoitusmestari on eronnut äkkiä ja kiireesti ja matkustanut ennen häntä, ja vaikka minun asiani ei olekaan tuomita, ajattelen kuitenkin, että he matkustavat niin eri teitä, etteivät koskaan toisiansa kohtaa."
"Selittäkää tarkemmin, ystäväni", sanoi hämmästynyt merimies katsellen levottomasti ympärilleen etsien Muiria, jonka poissaolo häntä suuresti ihmetytti. "Minä en näe majoitusmestarista vilahdustakaan, mutta pidän häntä kuitenkin niin miehenä, ettei hän juokse pakoon ilman muuta nyt, kun voitto on saatu. Jos taistelu vielä jatkuisi, asiahan olisi silloin aivan toinen."
"Tuolla takin sisässä on kaikki, mitä hänestä on jäljellä", vastasi opas kertoen lyhyesti, miten luutnantin kuolema oli niin äkkiä tullut. "Tuskarooran ase näyttää olleen myrkytetty", jatkoi Haukansilmä. "Minä olen nähnyt monia taisteluja ja useita villien äkillisiä hyökkäyksiä, mutta milloinkaan en ole nähnyt sielun eroavan ruumiista odottamattomammin, tai miehen olleen vähemmän valmistuneen kuolemaan. Hän kuoli valhe huulillaan ja näyttää kuin henki olisi eronnut kokonaan pahan vallassa."
Cap kuunteli tätä suu auki ja yskähteli muutamia kertoja, niinkuin mies, joka epäilee omia ajatuksiansa.