"Mabel!" sanoi Jasperin hillitty ääni, kun molemmat veneet kulkivat niin lähekkäin, että nuorukainen kädellään piti niitä yhdessä. "Eihän teitä vain peloita? Luotattehan täydellisesti meidän rehelliseen tahtoomme puolustaa teitä, vaikka mitä tapahtuisi?"
"Minä olen sotamiehen tytär, kuten tiedätte, Jasper Western, ja häpeäisin, jos tuntisin pelkoa."
"Luottakaa minuun — meihin kaikkiin. Enonne, Haukansilmä, delawarelainen — missä se poikaparka nyt liekään — minä itse, kaikki me uskallamme mitä tahansa suojellaksemme teitä kaikilta ikävyyksiltä."
"Minä luotan teihin, Jasper", vastasi tyttö huomaamattaan viistättäen kättänsä vedessä. "Tiedän, että enoni rakastaa minua eikä koskaan ajattele itseään, ennenkuin on ajatellut minua; ja minä uskon, että te kaikki olette isäni ystäviä ja mielellänne autatte hänen lastansa. Mutta minä en ole niin heikko ja hentomielinen kuin saatatte luulla, sillä vaikka olenkin kaupunkien lapsi ja kuulun sukupuoleen, joka ei ole tottunut katsomaan vaaraa silmiin, minä kuitenkin lupaan teille, Jasper, ettei minkäänlainen hullu pelkoni ole estävä teitä täyttämästä velvollisuuttanne."
"Kersantin tytär on oikeassa ja hän on rehellisen Tuomas Dunhamin arvokas jälkeläinen", lisäsi Haukansilmä. "Niinpä niin, lapsukaiseni, monet kerrat olemme isänne kanssa vakoilleet ja kierrelleet yhdessä vihollisen ampumalinjoilla, yhtä pimeänä yönä kuin tämä ollenkaan tietämättä, emmekö seuraavana hetkenä joudu verisen väijytyksen uhriksi. Olin hänen rinnallaan, kun hän sai haavan olkapäähänsä, ja se rehellinen poika kertoo kyllä tavatessanne, millä tavalla me kuljimme vastassa-olevan joen yli pelastaaksemme hänen päänahkansa."
"Hän on kertonut sen minulle", vastasi Mabel suuremmalla innolla ja lämmöllä kuin ehkä hänen asemassaan oli viisasta. "Minulla on tallella se kirje, jossa hän sen kertoo ja minä kiitän teitä sydämeni pohjasta siitä palveluksesta. Jumala palkitkoon teille sen! Ette voi pyytää mitään kiitollisuuden osoitusta, joka olisi tyttärestä liian suuri palkkioksi hänen isänsä elämästä."
"Niin, niin! Siinä puhuu taas ihana lämminsydäminen olento. Jo ennen olen teistä nähnyt vilahduksen ja kuullut teidän puhuvan. Kersantti itse on kertonut minulle nuoruutensa päivistä ja äidistänne. Hän on uskonut minulle senkin, miten hän ihastui äitiinne ja voitti hänen lempensä, ja peittelemättä hän on kertonut, mitä vastoinkäymisiä ja pettymyksiä hän sai kokea, kunnes lopulta onnistui."
"Äitini ei elänyt kylliksi kauan voidakseen korvata isälle hänen vaivannäkönsä koettaessaan voittaa äitini", sanoi Mabel värähtelevin huulin.
"Niin, hän on kertonut kaikki minulle. Mitään se kelpo kersantti ei ole salannut, sillä ollessaan niin monta vuotta esimiehenäni hän on lukemattomilla yhteisillä retkillämme tottunut kohtelemaan minua ihan kuin omaa poikaansa."
"Ehkäpä, Haukansilmä", huomautti Jasper hyväntahtoisen leikillisesti, "hän olisi iloinen, jos sinä todella olisit hänen poikansa".