Delawarelainen kertoi nyt tyynellä, vakavalla tavallaan kaikki, mitä oli kokenut aina siitä asti kuin hänet oli viimeksi nähty taistelemassa vihollisensa kanssa virrassa. Vihollisensa kohtalosta hän ei puhunut sen enempää, sillä hänen mielestään soturin ei sopinut kerskua voitollansa, vaan hän johti kertomuksensa toisiin asioihin. Niin pian kuin hän oli voittanut tämän peloittavan taistelun, hän oli uinut itärannalle, noussut maihin hyvin varovasti ja joutunut vihollistensa keskelle. Pimeyden suojassa hänen oli onnistunut huomaamatta ja epäilyksiä herättämättä liikuskella. Kerran kuitenkin oli häneltä kysytty, mutta vastattuaan, että hän on Nuolenpää, oli hän säästynyt enemmiltä uteluilta. Lyhyistä huomautuksista hän oli saanut selville, että joukkue oli lähetetty ottamaan kiinni yksistään Mabel ja hänen enonsa, joiden arvon he ilmeisesti laskivat liian suureksi.
Hän oli saanut selville, että Nuolenpää oli heidät kavaltanut heidän vihollisillensa jostakin syystä, jota oli mahdoton saada selville, sillä mitään palkkaa työstään hän ei ollut vielä saanut.
Haukansilmä ei puhunut tovereilleen näistä tiedoista sen enempää, sillä ne olisivat tehneet toiset vain yhä levottomammiksi, mutta hän tunsi, että nyt oli tullut ponnistuksen hetki, sillä irokeesit olivat vihdoinkin tyyntyneet siitä hämmennyksestä, johon olivat tappionsa vuoksi joutuneet.
"Me tapaamme heidät koskella, siitä ei epäilystä", hän sanoi, "ja siellä ratkaistaan kohtalomme: joko pääsemme ohi tai joudumme heidän käsiinsä. Linnalle on sieltä niin lyhyt matka, että olen ajatellut astua Mabelin kanssa maihin ja johtaa hänet linnaan jotakin syrjäpolkua ja jättää veneet virtaan oman onnensa nojaan."
"Se ei mitenkään käy päinsä, Haukansilmä", keskeytti Jasper kiihkeästi. "Mabel ei ole kylliksi vahva kulkeakseen metsää tällaisena yönä. Mutta jätä hänet minun ruuheeni, niin minä menetän henkeni tai vien hänet turvallisesti linnalle, olkoon sitten kuinka pimeä tahansa."
"Siitä ei epäilystä, poika; kukaan ei epäile sinun haluasi palvella kaikin voimin kersantin tytärtä. Mutta täytyy olla Sallimuksen silmä eikä sinun omasi voidaksesi vaaratta laskea Oswegon koskista tällaisena yönä."
"Ja kuka sitten veisi hänet turvallisesti linnaan, jos hän astuisi maihin? Eikö yö ole yhtä pimeä maalla kuin veneessä? Vai luuletko, että minä ymmärrän vähemmän tehtävääni kuin sinä omaasi?"
"Rohkeasti sanottu, poika; mutta jos minä pimeässä joudun harhaan — jota ei kukaan voi sanoa minulle koskaan tapahtuneen — mutta jos minä joutuisin harhaan, siitä ei olisi muuta harmia kuin se, että saisimme viettää yömme metsässä. Toista on, jos erehdyksen kautta sinä ja tämä nuori nainen joutuisitte virtaan. Silloin on enemmän kuin mahdollista, ettei kersantin tytär pääsisi ylös elävin silmin."
"Minä jätän sen Mabelin itsensä ratkaistavaksi. Olen ihan varma, että hän luottaa enemmän veneeseen."
"Suuresti minä luotan teihin molempiin", vastasi tyttö, "enkä vähintäkään epäile, vaan uskon, että tahdotte tehdä kaikkenne ansaitaksenne isäni luottamuksen. Mutta minä tunnustan, etten tahtoisi jättää veneitä, sillä ne näyttävät antavan varmimman turvan metsän kauheita vihollisia vastaan. Minun enoni voi ratkaista tässä asiassa minun puolestani."