"Minä en pidä metsästä", sanoi Cap, "silloin, kun on selvä reitti jokea myöten. Sitäpaitsi, Haukansilmä, puhumattakaan villeistä, te unohdatte valaat."
"Valaat! Kuka on kuullut puhuttavan valaista erämaissa?"
"Eipä ei, mutta valaat, karhut tai sudet — miksi niitä sanottekin, kaikilla on hampaat purra."
"Herra nähköön, mies! Pelkäättekö te kaikkia eläimiä, joita on Amerikan metsissä? Villikissa on ilkeä elukka, myönnän sen, mutta se ei ole yhtään mitään tottuneen metsästäjän kädessä. Puhukaa mingoista ja heidän vehkeistään mitä tahdotte, mutta älkää suotta panko karhuja ja susia pahaan huutoon."
"Ei, ei, herra Haukansilmä, niin voitte te puhua, kun tunnette joka eläimen, minkä tahdotte tavata. Käytäntö opettaa kaikkeen. Se tekee miehestä sankarin, vaikka hän muuten olisi pelkuri. Olen tavannut sangen alhaisella asteella olevia miehiä, jotka ovat tuntikausia uineet viidentoista tai kahdenkymmenen jalan pituisten haitten seassa."
"Sepä ihmeellistä!" huudahti Jasper, joka ei vielä ollut saavuttanut taitoa keksiä merimiesjuttuja. "Olen aina kuullut, että varma kuolema odottaa sitä, joka heittäytyy mereen haikalojen sekaan."
"Ai, minä unohdin sanoa, että pojat ottivat vipukangen, tykin rassin tai sorkkaraudan, joilla raaputtivat eläinten kuonoja, jos ne alkoivat herjetä liian kiusallisiksi. Ei, ei; minä en pidä susista enkä karhuista, mutta valas minun mielestäni on ihan sama kuin punainen silli suolattuna tai kuivattuna. Mabel ja minä valitsemme veneen."
"Mabelin olisi parasta vaihtaa venettä", lisäsi Jasper. "Tämä minun veneeni on tyhjä, ja yksin Haukansilmäkin myöntää, että minun silmäni vesillä on varmempi kuin hänen."
"Sen minä rehellisesti teen, poika. Vesille sinun lahjasi viittaavat eikä yksikään voi kieltää, että olet mitä suurimmassa määrässä kehittänyt niitä. Sinä olet oikeassa uskoessasi, että kersantin tytär on paremmassa turvassa sinun veneessäsi kuin tässä, ja vaikka minä mielelläni pitäisin häntä luonani, hänen hyvinvointinsa on kuitenkin liian lähellä minun sydäntäni, etten antaisi rehellisesti hänelle hyvää neuvoa. Tuo veneesi tämän rinnalle, Jasper, niin minä annan sinulle, mitä sinä pidät kalleimpana aarteena."
"Niin teenkin", vastasi nuorukainen antamatta pyytää kahta kertaa, ja pian Mabel siirtyi veneestä toiseen ja asettui istumaan keskilaudalle, joka tähän asti oli tyhjänä maanitellen häntä odottanut.