Toiset kolme kiersivät murrokon ja saapuivat metsän reunaan. Yhdellä silmäyksellä sai Nuolenpää selvän suunnasta, mutta vanha Cap otti taskukompassinsa ja määräsi tarkasti ilmansuunnan, ennenkuin uskalsi painua metsän hämärään.
"Intiaani voi kyllä luottaa vainuunsa, katsos Magneettini, mutta sinun varovainen visakallosi luottaa tämän neulan voimaan", sanoi eno seuratessaan ihan kintereillä kevytjalkaista intiaania. "Amerikkaa ei koskaan olisi löydetty, ole siitä varma, ellei Kolumbuksella olisi ollut muuta kuin vainunsa. — Nuolenpää ystäväni, oletko koskaan nähnyt tällaista konetta?"
Intiaani loi pikaisen katseen kompassiin, jota Cap piti niin, että se määräsi tarkasti suunnan, ja vastasi jäykästi: "Kalpeanaaman silmä. Tuskarooralla on silmät päässään. Suolavesi" — niin intiaani toveriansa nimitti — "nyt pelkkää silmää — ei suutu."
"Hän tarkoittaa, eno, että meidän täytyy olla hiljaa; ilmeisesti hän ei luota niihin ihmisiin, joiden luo olemme matkalla."
"Niin, se on intiaanien luontainen tapa. Katsopas, hän tutkii pyssynsä lukkoja; on kai parasta, että minäkin tarkastan pistoolini."
Hämmästymättä vähääkään näistä varovaisuustoimenpiteistä, joihin pitkällä matkalla oli jo ehtinyt tottua, Mabel astui, pitäen kiinni enonsa käsivarresta, yhtä keveästi ja joustavasti kuin intiaanikin. Ensimmäisen puolen penikulman aikana he eivät mitenkään muuten varustautuneet, kuin olivat vain aivan ääneti. Mutta kun he tulivat lähemmä sitä paikkaa, jossa otaksuivat tulen tapaavansa, täytyi heidän tulla vieläkin varovaisemmiksi.
Metsässä ei ollut enempää kuin ennenkään nähtävänä muuta kuin pitkiä puiden runkoja, jotka päättyivät tuuheaan latvaan. Kaikki, mikä kuului kasvikuntaan, oli pyrkinyt kaikin voimin valoon, ja lehtevän katoksen alle oli jäänyt luonnollinen holveikko, jonka kattoa lukemattomat, korkeat pylväät kannattivat. Nämä pylväät eli rungot tarjosivat hyvän suojan seikkailijoille, metsästäjille tai vihollisille; ja kun Nuolenpää ripeästi läheni paikkaa, jossa hänen käytännöllinen ja erehtymätön vaistonsa ilmaisi muukalaisten olevan, tuli hänen askelensa yhä kevyemmäksi, katse terävämmäksi ja koko hänen olentonsa näytti erinomaisen taitavasti voivan pysytellä itse piilossa.
"Katso, Suolavesi", hän sanoi voitonriemuisasti osoittaen aukkoa puiden välissä, "kalpeanaamojen tuli!"
"Jumal'avita, poika on oikeassa!" mutisi Cap. "Siellä he istuvat kaikessa rauhassa ja nauttivat huoletta ateriaansa aivan kuin olisivat kolmimastoisen kajuutassa."
"Nuolenpää on vain puoliksi oikeassa", sanoi Mabel, "sillä siellähän on kaksi intiaania ja vain yksi valkoihoinen."