"Minä toivon sen, minä uskon — ei, minä tiedän sen. Te ette voisi pettää minua, Kesäkuu, heittää minut ranskalaisten, Irokesien — Nuolenkärjen valtaan — ettehän tahdo myydä päänahkaani."
Kesäkuu kiersi käsivartensa Mabelin hoikan vyötäreen ympärille ja likisti häntä sydäntänsä vastaan niin hellästi ja sydämellisesti, että vedet tunkivat hänen silmiinsä. Tämän teki hän naisen herttaisesti hyväilevällä tavalla, ja sentähden oli tuskin mahdollista, että toinen nuori, tunteellinen nainen ei pitäisi sitä vilpittömän ystävyyden osoituksena. Mabel vastasi syleilyllä, asettui sitten käsivarren pituuden päähän hänestä ja jatkoi kyselemistään, vakaasti katsoen häntä silmiin.
"Jos Kesäkuulla on mitään sanomista ystävälleen, niin puhukoon vapaasti; minun korvani ovat auki."
"Kesäkuu peloissaan, Nuolenkärki tappamas hänet. Hän upottamas tomahavki Kesäkuun päähän."
"Se ei saa tapahtua, hyvä Kesäkuu. Mabel ei koskaan tule kertomaan hänelle käynnistänne. Tahtoisinpa ettette enään lausuisi sanaakaan, jos luulette joutuvanne johonkin vaaraan."
"Puulinna hyvä nukkumapaikka — hyvä olopaikka."
"Tarkoitatteko, Kesäkuu, että pelastaisin henkeni pakenemalla puulinnaan? Varmaankaan ei Nuolenkärki tee teille mitään pahaa sentähden, että olette tämän minulle sanonut. Hän ei voi tahtoa turmiotani, sillä en milloinkaan ole tehnyt hänelle vääryyttä."
"Nuolenkärki ei tahtomas pahaa kauniille keltanaamalle," vastasi Kesäkuu, kääntäen pois kasvonsa, ja vaikka hän puhui indianilaistytön suloisella, vienolla äänellä, laski hän sen nyt niin, että se tuntui synkältä ja pelästyneeltä. "Nuolenkärki rakastamas keltanaama-tyttöä."
Mabel punastui tietämättä minkätähden, ja vaikeni jonkunlaisen arkatuntoisuuden tähden hetkeksi kyselemästä. Mutta välttämätöntä oli saada tietää enemmän, sillä hänen pelkonsa oli herännyt ja hän jatkoi sentähden keskustelua.
"Nuolenkärjellä ei voi olla syytä rakkauteen eikä vihaan minua kohtaan," sanoi hän. "Onko hän teitä lähellä?"