"Kyllä Dolly pitää varansa", vastasi Gershom huolettomasti; "ei häntä hätä heiluttele".
"Hyvä että paikkasi on niin turvallinen", sanoi mehiläispyytäjä miettivästi; "mutta minun asemani on liian heikko, viipyäkseni enää yksinäni täällä tammistoahoilla. Whisky-Keskus, minä aion lähteä pois; palaan uutisasutukseen ennen kuin punanahat todenperään nousevat sotajalalle. Jos jäät auttelemaan hunajani ja muiden varastojeni lastaamisessa kanoottiin ja melomisessa alas virtaa, niin korvaan vaivasi kunnollisesti."
"Ka, yhtä mieluusti minä sen teen kuin muutakaan. Ansiohommat ovat täällä salomailla siksi harvinaisia, että on parasta tarrata kiinni, kun tarjotaan. Tulin tänne vasiten tapaamaan sinua, kuultuani eräältä matkalaiselta, että olit näillä paikoin jokivarren tammistossa mettiäisten haussa. Dolly ei pidä mistään maallisesta ravinnosta niinkuin hyvästä metsähunajasta."
Seuraavana aamuna ryhtyi mehiläispyytäjä järjestämään majanmuuttoa, sillä paikoilleenjääminen tuotti nyt liian suurta vaaraa, kun pottawattamiekin oli osunut hänen pirtilleen. Oli varsin mahdollista, että vanhan päällikön heimolaisia saattoi jo parin päivän kuluttua ilmestyä tavottamaan hänen päänahkaansa. Hyvä keskinäinen ymmärrys vallitsi nyt miesten kesken, sillä Gershomin paremmat ominaisuudet virkosivat nopeasti, hänen älynsä ja tunteittensa vapautuessa alituisesta ikeestään. Hänen oma pikku whiskyvarastonsa oli lopussa, ja Le Bourdon katsoi turhaksi ilmottaa, että hänelläkin oli satunnaisten tarpeiden varalla ruukullinen konjakkia; tämän hän saikin sitte piilotetuksi tyhjään ruutinassakkaan parilla majavannahalla verhottuna, kun siirsi tavaroitansa kanoottiin, Gershomin toimekkaasti ahertaessa apuna.
Mehiläispyytäjä oli päivää ennen vieraitten tuloa ampunut uroshirven ja kantanut neljänneksen lihoista olallaan kotiin, ripustaen loput puun oksaan taitelle. Koska he saattoivat matkallaan tarvita riistaa, niin Ben arveli parhaaksi käydä Gershomin kanssa noutamassa saaliinsa; taivalta oli noin kolme penikulmaa. Siltä varalta, että veren haju oli kerännyt susia paikalle, vaikka nämä eivät voineetkaan yltää saaliiseen, otti kumpainenkin rihlapyssyn kainaloonsa, ja Kenno sai tulla mukaan. Erämies haasteli vilkkaasti kumppaninsa kanssa, joka osottausi hyvinkin tietorikkaaksi monilla rajalaiselämän aloilla. Kysellessään laivojen kulkua järvillä ja muuta sellaista, mitä hänen täytyi ottaa lukuun matkallaan Detroitiin, oli hän päässyt noin kahdeksan kyynärän päähän tappopaikalta, kun koiran liikkeet äkkiä herättivät hänen huomiotaan. Se ei enää tapansa mukaan juoksennellut edes takaisin tolallaan, haistellen oikealle ja vasemmalle, vaan eteni varovasti pää alhaalla, nähtävästi tunnustellen tietään vainun avulla, niinkuin olisi ilmassa ollut voimakasta hajua.
"Niin totta kuin nimeni on Gershom", virkahti Waring, juuri kun hän ja Ben olivat pysähtyneet silmäilemään ympärilleen, "onkin tuolla intiaani! Istuu, pakana, tuon ison tammen juurella — tuolla hiukan oikealla, ja Kenno vainusi sen. Mies nukkuu rihlapyssy polvilla; ei piittaa hän paljoakaan susista tai karhuista!"
"Kyllä näen", vastasi Le Bourdon, "ja minua sekä kummastuttaa että surettaa. On hiukan merkillistä, että juuri tähän aikaan liikkuu niin paljon vieraita pyyntimaillani, kun ennen sain olla hyvässä rauhassa. Tällaisessa tungoksessa asustaminen alkaa tuntua tukalalta, Waring! No, muuttamassahan olen, joten asialla ei kohtsiltään ole vähääkään väliä."
"Jo nukkuukin sikeästi!" ihmetteli Gershom, pysähtyessään kymmenkunnan kyynärän päähän intiaanista tarkastamaan häntä lähemmin.
"Hän ei milloinkaan herää", huomautti mehiläispyytäjä juhlallisesti; "mies on kuollut. Katso — ohimo on veressä, ja pyssynluoti on jättänyt siihen reikänsä."
Puhuessaan hän astui eteenpäin ja kohotti jonkunlaista lointa, joka aikoinaan somistuksena oltuaan oli nyt huolettomasti heitetty entisen omistajansa pään yli. Näkyviin tulivat Hirvenjalan tutut kasvonpiirteet — pottawattamien, joka oli vasta edellisenä päivänä lähtenyt heidän luotansa! Soturilta oli luoti lävistänyt pään, ja päänahka oli nyljetty. Ruutisarvi oli tyhjennetty, luotikukkaro samaten, mutta muuta ei kaatuneelta oltu riistetty. Ruumis oli asetettu istualleen puuta vasten ja jätetty siihen keskelle tammistoa petoeläinten saaliiksi, luut lumituiskujen ja sateiden valkaistaviksi.