Mehiläispyytäjää värisytti hänen katsellessaan kammottavaa väkivallan merkkiä; rauhallinen saloseutukaan ei siis tarjonnut suojaa veritöiltä. Että Kyyhkynsiipi oli surmannut äskeisen pöytäkumppaninsa, sitä ei Le Bourdon ollenkaan epäillyt, ja häntä tympäisi se ajatus. Vaikka hän oli itse aavistellut pahaa pottawattamien vihamielisyydestä, niin olisi hän suonut tämän teon tekemättömäksi. Molempien intiaanien keskinäinen epäluuloisuus oli ollut kylläkin ilmeinen; mutta mehiläispyytäjä ei olisi osannut aavistaa sen niin pian johtavan näin kamalaan tulokseen.
Yhä vakavampina käsittivät miehet, että heidän tuli valmistautua tukemaan toisiansa täällä saloseudulla, kun nyt alkuasukasheimot olivat niin selvästi joutuneet väkivallan tekoihin keskenään. Gershom oli nähnyt säännötöntä rajalaiselämää enemmän kuin yksinäinen kumppaninsa, hän kun oli elänyt niin likeisessä yhteydessä "tuliveden" kanssa; mutta häntäkin kammoksutti pottawattamien äkillinen loppu. He eivät soveliaiden työkalujen puutteessa yrittäneet haudata ruumista, sillä sudet olisivat helposti kaivaneet esille ohuesti mullatut jäännökset.
Hirvenlihat löytyivät koskemattomina, ja kumpainenkin nosti taakkansa olalleen. Virralle palatessaan he karttoivat kuolleen intiaanin ohitse johtavaa polkua ja suorittivat viimeiset puuhansa mahdollisimman joutuisasti, kunnes kanootti kellui joen keskiväylässä. Kalamazoo ei yleensä ole vuolas, joskin siinä paikotellen on virtaviakin taipaleita ja putouksiakin, ja enimmäkseen solui kanootti tasaisesti ja keveästi alaspäin, melan hiljalleen lykkimänä. Miehistä ei kumpainenkaan ponnistellut paljoa, painuessaan matkansa määrää kohti, vauhti kun vähällä pysyi riittävän hyvänä. Täten saivat he rauhallista tilaisuutta pakinoimiseen.
"On sinulla sentään harvinainen ammatti!" huudahti Gershom Waring, tovin äänettömänä tarkasteltuaan veneen keskelle kasattuja hunajanassakoita. "Kerrassaan kummallinen ja harvinainen ammatti!"
"Se soveltuu luonteelleni", vastasi mehiläispyytäjä hieman surumielisesti hymyillen, sillä hän ei voinut olla pahottelematta metsäpirttinsä jättämistä kylmilleen, saatuaan sille paikan valituksi kaikkia ammatilleen suotuisia näkökohtia silmälläpitäen. "Tämä kesä olikin tuottoisa, ja hunaja erityisen hyvätuoksuista, niin että sitä olisi nyt saanut kaupaksi runsaamminkin ja kelpo hinnasta."
Hän haasteli kumppanilleen mielelläänkin elämäntavoistaan. Hän piti ammatistaan; hän oli kenties liiaksikin kiintynyt yksinäisyyteen, ja häntä elvytti se pikku jännitys, jota luonnollisesti tuottivat hänen "mehiläis-ongintansa", vaihtelevat löytönsä ja voittonsa. Tällainen ammatti ei ollut juuri milloinkaan rasittavaa, mutta terveellistä liikuntoa ja mieluisaa ulkosalla oleskelua se antoi kylliksi. Luonnon salaisuuksista huvitettuna seurasi hän viehättyneesti noiden pikku elävien hyörinää, joiden vaivannäköä hän tosin käytti hyväkseen ihmiselle suotuna luonnon antimena, mutta suopeasti ja malttavasti. Niin suurta harrastusta herättivät Le Bourdonissa toisinaan hänen pikku kumppaninsa, että hän oli nyt tänäkin kesänä säästänyt kolme löytämäänsä pesää, havaittuaan niiden asukkaat nuoriksi mehiläisiksi, jotka eivät olisi kunnollisesti kyenneet uuteen parveiluun.
Waring kuunteli pää rintaan painuneena, syvissä mietteissä, nähtävästi vertaillen omaa tarkotuksetonta elämäänsä toisen terveihin oloihin. Hänen kasvonpiirteistään saattoi vieläkin nähdä, että hän oli ollut kaunis mies, reipas ja toivehikas kansalainen, johon nyt olivat väkijuomat painaneet vastenmielisen leimansa. Sen ehtoopäivää ja koko seuraavan yön lipui kanootti esteettömästi alas virtaa, ja sillävälin jutteli myös Gershom elämänsä vaiheista. Hän oli lapsuudessaan saanut jonkun verran kasvatusta eikä selvinä hetkinään tuntunut ollenkaan niin sivistymättömältä kuin heittäytyessään alkoholin tylsyttämänä rennoksi ja ylimieliseksi. Ainoan sisarensa hän kertoi joutuneen erään naissukulaisen hoitoon, joka oli suojatilleen toimittanut enemmänkin opetusta kuin Massachusettsin valtion alkeiskouluissa tarjottiin. Tuon sukulaisen kuolema ja Gershomin naimisiinmeno toimittivat sisaren jälleen hänen luokseen, tämän ollessa vielä aivan nuori.
Siitä ajasta alkoi perheen kiertäjäelämä. Ennen kuin Uuden Englannin valtioihin perustettiin tehtaita, luovutti se alue järjestelmällisesti väenlisäyksensä läntisiin ja eteläisiin valtioihin. Länteen siirtyi myöskin Gershom ja oppi matkoillaan turvautumaan alkoholin petolliseen virkistykseen. Onneksi ei rouva Waringilla ollut lapsia, mikä seikka lievensi nais-parkain kovia kokemuksia. Synnyinseudulta lähdettäessä oli Gershomilla toistatuhatta dollaria rahaa, omina ja sisarensa yhteisinä varoina, mutta hänen tullessaan Detroitiin ei ollut jäljellä sataakaan. Matkalla oli kuitenkin kulunut useita vuosia. Waring liittyi siellä sotakapakoitsijaan, joka oli lähdössä Michilimackinaciin erään sotaväenosaston mukana, ja siten oli hän lopulta johtunut vaihtelevissa yrityksissään pyrkimään viimeksimainitusta paikasta omalla kanootilla Michigan-järven päähän, missä Chicagon nykyisellä paikalla oli Fort Dearbornin varustus.
Tätä matkaansa varten ei Waringilla ollut mitään aivan määrättyä suunnitelmaa. Hänen tapansa olivat herättäneet pahastusta Michilimackinacissa, ja oma levottomuuskin pakotti häntä tunkeutumaan yhä syvemmälle salomaihin. Kaikilla retkillä seurasivat lämminsydämiset naiset hänen vaiheitaan, toinen syystä että oli häneen kiintynyt vaimona, toinen sisarrakkauden sitomana. Kanootin saapuessa Kalamazoon suulle ajoi navakka tuuli sen jokeen. Gershom keksi valmiiksi rakennetun hirsituvan tyhjilleen jätettynä, poikkesi maihin ja oli jo metsästellyt ympäristöllään kaksi viikkoa, kun kuuli puhuttavan mehiläispyytäjästä ja pistäysi tämän luo vieraisille.
Sellaisen yleiskuvan muodosti itselleen mehiläispyytäjä hänen puheistaan, täydennellessään niitä omilla päätelmillään. Hän huomautti vakavasti, että heidän täytyi piammiten sopia toimenpiteistä omaksi turvallisuudekseen, joten Gershominkin oli mietittävä uutta suunnitelmaa elämälleen.