"Pahat ovat ajat", huudahti tämä, kun hänen kumppaninsa oli selitellyt, mihin kiusoihin he saattoivat joutua ennen kuin pääsivät maan asuttuihin osiin, "pahat kerrassaan! Kyllä ymmärrän kaikki mitä tahtoisit sanoa, Bourdon, ja kummastelen itsekin, että ennakolta ajattelematta toimitin väkeni tällaiseen asemaan. Mutta erehdyksiä sattuu sentään parhaillekin ihmisille, ja minun kai piti tehdä tämä tyhmyys."
"Minun ammattini puhuu puolestaan", virkkoi mehiläispyytäjä; "jokainen oivaltaa, että mehiläisten hakijan on mentävä sinne, missä niitä on. Mutta minun täytyy tunnustaa, Gershom, etten oikein tajua sinun yritystäsi. Sanot, että sinulla on kaksi täyttä tynnyrillistä whiskyä —"
"Oli, Bourdon, huomaa se — sillä toinen lienee valitettavasti tullut jo puoliväliin kulutetuksi."
"No, oli ainakin ennen kuin aloit omaksi ostajaksesi. Mutta nyt olet asettuneena Kalamazoon suuhun puolentoista whiskytynnyrin omistajaksi, itse ainoana juojana. Minun järkeeni ei mahdu, mistä siinä tulee liikevoittoa."
"Unohdat intiaanit. Tapasin Mackinawissa miehen, joka toi kanootissaan vain yhden tynnyrillisen ja sai sillä niin paljon nahkoja, että arveli voivansa perustaa Detroitiin sekatavarakaupan, muutettuaan ne rahaksi. Mutta minä olin sotamiesten jäljillä ja aioin käydä whiskykauppaa Fort Dearbornissa. Sotamiehille ja intiaaneille saattaa myydä kannuttain päivässä, ja hyvästä hinnasta."
"Se on huonoa kauppaa parhaimmillaankin, Waring, ja nyt ollessasi maistamattomana neuvoisin sinua pysymäänkin erilläsi koko juomasta."
"Kenties teen sen, jahka nuo kaksi tynnyrillistä ovat lopussa. Olen sitä jo useasti ajatellut, ja yhtämittaa ovat Dolly ja Kukka minua siihen kehottaneet; mutta vanhoista tavoista on vaikea luopua yhtäkkiä. Kunhan vain saisin supistetuksi määräni kortteliin päivässä vuodenkin ajaksi, niin luulisin vähitellen voivani tehdä täyden käännöksen. Tiedän yhtä hyvin kuin sinäkin, Bourdon, että kohtuus on ihmiselle kaikessa paras."
Kumppanin puolustelut saivat Le Bourdonin mietiskelemään Whisky-Keskuksen tilaa enemmän kuin hän olisi muutoin saattanut välittää siitä. Vaikka hän ei olisi katsonutkaan asiakseen huolia miehen omasta menestyksestä ja hänen perheensä onnellisuudesta, oli hänen nykyisissä olosuhteissa ainakin ajateltava yhteisen turvallisuuden vaatimuksia. Boden oli päättäväinen ja lujaluontoinen mies, ja hän oli selväjärkinen syihin ja seurauksiin nähden. Yksinäinen elämä oli kasvattanut hänessä harkintakykyä ja itsenäisyyttä, joka sai hänet ratkaisemaan varovasti, mutta sitte toimimaan ripeästi. Heidän laskeutuessaan alas virtaa pohti hän senvuoksi Gershom Waringin koko asemaa ja mahdollisuuksia tasapuolisesti ja tarkoin, kunnes vakautui siitä, mitä oli tehtävä ja miten.
Kanootti ehti virran suulle vasta kolmannen vuorokauden ehtoopäivänä. Välimatkakin oli melkoinen, mutta viivytystä tuottivat myös virtaan ajautuneet esteet. Heidän lähestyessään paikkaa, jonne Gershom oli jättänyt vaimonsa ja sisarensa, huomasi Le Bourdon kumppaninsa käyvän yhä levottomammaksi näiden kohtalosta. Hänen ilmeinen huolestuksensa siitä, että kotiväen asiat eivät kenties olleetkaan toivotulla kannalla, osotti hänellä olevan ainakin jonkun verran sydäntä, niin ajattelemattomasta kuin hän olikin jättänyt heidät turvattomiksi.
"Pelkäänpä, että ihminen ei tule kaikkea niin miettineeksi kuin hänen pitäisi, kun hänellä on nestettä nupissaan", virkkoi hän juuri kun kanootti kääntyi viimeisen niemen nenitse; "muutoin en olisi voinut jättää heitä noin yksinäiseen paikkaan. Luojan kiitos, maja on toki jäljellä — ja sieltä nousee savua, jolleivät silmäni petä! Se sentään viihdyttää!" ja harhaileva puoliso ja veli huokasi huojentuneesta "Jos siellä on tulta, niin siellä täytyy olla sen sytyttäjät, ja tähän vuodenaikaan merkitsee tuli myös, että siellä on jotakin syötävää. Olen pahoillani, Bourdon, etten ollenkaan muista, jätinkö kotiin edes ruokaa —"