Gershom vaikeni äkkiä ja pudotti melansa kuin herpaantuneena. Tähystäessään ympärilleen, nähdäkseen mikä odottamaton tapaus oli siten vaikuttanut miehen tunteisiin, huomasi Le Bourdon naishenkilön seisomassa rantatöyräällä, jolta avautui melkoisen laaja näköala virralle — epäilemättä tarkasteli tämä kanootin tuloa.
"Tuolla hän on", virkkoi nyt Waring säveästi; "ja tuolla on Dolly varmaankin viettänyt puolet aikaansa poissaollessani, odottaen näkyviinsä ensimäistä vilahdusta minusta mokomasta kotiin palaamassa. Sellainen on nainen, Bourdon, ja taivas minulle suokoon anteeksi, jos olen unohtanut heidän luonnonlaatunsa silloin kun minun olisi pitänyt se muistaa."
"Tuo on kaunis näky, Gershom, ja se melkein saa minut ystäväksesi!" kiitti mehiläispyytäjä. "Miehellä, johon säälliset naiset ovat niin kiintyneitä, täytyy olla hyviä piirteitä. Vaimosi itkee, varmaankin niin iloissaan kotiutumisestasi."
"Se on Dollyn tapaista", sanoi Gershom tukahtuneesti, ponnistellessaan mielenliikutuksensa salaamiseksi. "Laskehan kanootti kummun juurelle, poiketakseni siinä maihin. Minun on mentävä virkkamaan pari sanaa Dolly-paralle; melo sinä sitten edelleen ja ilmota Kukalle, että minä olen lähettyvillä."
Mehiläispyytäjä totteli ääneti, luoden uteliaita silmäyksiä kunnaalle, nähdäkseen millainen nainen Whisky-Keskuksella saattoikaan olla vaimona. Hänen kummastuksekseen ei Dorothy Waring ollut ainoastaan siististi, vaan sievästikin puettu, ikäänkuin olisi hän tahtonut pitää erityistä huolta ulkoasustaan, toivottaakseen kuljeksivaa miestänsä tervetulleeksi kotiin. Tämän verran ennätti Le Bourdon havaita kumppaninsa astuessa rannalle, sillä hienotunteisuus esti häntä lähemmin silmäilemästä odottavaa. Kotvasen kuluttua ehti erämies itse perille, meloen kanootin rantaan juuri sen lehdon alapuolelle, missä tupa sijaitsi. Kenties johtui hänen pitkällisestä erakkoelämästään, että se olento, jonka hän nyt kohtasi, näytti hänestä pikemmin kuuluvan toiseen maailmaan kuin siihen, missä hän tavanmukaisesi asusti.
Hipiältänsä, hiuksiensa väriltä ja kasvojensa reunapiirteiltä muistutti Margery Waring paljonkin veljeänsä, mutta runsaasta taivasalla oleskelusta huolimatta oli hänen ihonsa kuulaan valkoinen, jollaista saattoi odottaa näkevänsä suurkaupungin suojamassa, vaan tuskin salomailla, kun taasen huulten, poskien sekä lievemmin leuan ja korvalehtien ruso vivahteli hohteina, joita olisi tottunutkin siveltimen pitäjä kenties saanut kauvan turhaan tavotella. Hänen kasvojansa elävöitti sama selväpiirteisyys kuin veljenkin, mutta sukupuolen ja iän suoman säveyden lisäksi ei niiden tenhoavaa säännöllisyyttä ollut haittaamassa mikään ruumiin- tai luonteenheikkouden leima. Silmät olivat siniset ja kutrit niin läheisesti kullankarvaiset kuin ihmishiukset voivatkin olla. Toiminta, vaihteleva elämä ja alituinen oleskelu ulkosalla eivät olleet antaneet tälle harvinaisen viehkeälle tytölle ainoastaan terveyttä, vaan myöskin sen ilmaukset. Kuitenkaan hän ei ollut missään suhteessa karkea tai näyttänyt uurastajalta; kädet vain ehkä hiukan ilmaisivat, että hän ei säästellyt itseään, kun kykeni tuottamaan hyötyä. Margaret Waringissa ilmeni se miellyttävä hentouden ja ruumiillisen tarmokkuuden yhtymä, jota hänen luokkaansa kuuluvassa amerikalaisessa tytössä kenties tavataan useammin kuin juuri minkään muun kansallisuuden nuoressa naisessa.
Vieraan lähestyessä ilmaisivat tämän viehättävän olennon kasvot sekä ihmetystä että tyytyväisyyttä; oli kummastuttavaa, että Gershom oli kohdannut kumppanin tällaisella saloseudulla, ja hauskaa, että tulija ei nähtävästi ollut tavallinen viinanhakija.
"Sinä olet Kukka", virkkoi mehiläispyytäjä, tarttuen puolittain vastahakoisen tytön käteen niin kunnioittavasti ja ystävällisesti, että tämä ei voinut kieltäytyä, vaikka epäilikin, tokko oli aivan sopivaa suoda tällainen vastaanotto ventovieraalle, "Kukka, josta Gershom Waring puhuu niin usein ja hellästi?"
"Olet siis veljeni ystäviä", vastasi Margery hymyillen niin herttaisesti, että Le Bourdon katseli häntä ihastuksissaan "Kylläpä olemme iloissamme hänen paluustaan! Viisi kamalaa yötä olemme käly ja minä viettäneet yksinämme, ja jokaista pensasta olemme peljänneet intiaaniksi siitä saakka kun Gershom läksi tapaamaan mehiläispyytäjää, jonka kuulimme asustavan tammistoahoilla. Sinäkö oletkin se mies?"
"Sama juuri. No, se vaara on kestetty — mutta lähellänne on vielä vihollinen, joka on voitettava: täällä kuuluu olevan whiskyä tynnyreissä, ja jos näytät minulle säilytyspaikan, niin poistan senkin vaaran ennen kuin sen aineen suosija ehtii hätään."