Kauniin neitosen kasvoja kirkasti ymmärtävä välähdys. Ensin hän karahti miltei tulipunaiseksi; sitte vaalenivat hänen kasvonsa kalmankalpeiksi. Puristaen huulensa yhteen hän seisoi epäröivänä, milloin tuijottaen suopean näköiseen muukalaiseen, milloin vakaasti tähystäen veljeensä ja kälyynsä päin, jotka vielä etäällä ollen verkalleen lähestyivät majaa.
"Uskallatko?" kysyi Margery viimein, veljeensä viitaten.
"Kyllä uskallan. Hän on nyt ihan selvänä, joten häneen tehoo järki.
Meidän kaikkien vuoksi käyttäkäämme tätä etua."
"Molemmat tynnyrit ovat vajan alla, majan takana."
Tämän sanottuaan tyttö peitti kasvonsa käsillään ja vaipui tuolille ikäänkuin peljäten todistajaksi joutumista siinä kohtauksessa, joka oli tulossa. Le Bourdon ei siekaillut hetkeäkään, vaan astui ulos majan takaovesta. Siinä oli tynnyrit ja niiden vieressä kirves. Hänen ensimäisenä ajatuksenaan oli rusentaa astiat paikoillaan, mutta samassa muisti hän, että lemu olisi noin lähellä majaa vastenmielinen kaikille ja saattaisi ärsyttää nesteen omistajaa.
Onneksi sijaitsi Whisky-Keskuksen koti jyrkän vierun kaltaalla, jonka pohjalla lirisi vuolas puro. Tarttuen lähimpään tynnyriin vieritti Le Bourdon sen vaivattomasti rinteen reunalle ja survaisi sen voimakkaalla potkaisulla menemään. Se oli tuo puolilleen jäänyt astia, ja sisältö loiskahteli pitkin mäkeä, kun se kieri vinhasti alas, kunnes puolitiessä eteen osunut kivennyppylä kolhaisi vanteet hajalle. Kimmet tipahtivat jyrkänteeltä veteen ja katosivat sen mukana.
Hiljainen ilahduksen huudahdus sai mehiläispyytäjän katsomaan taaksensa, jolloin hän näki Margeryn tarkkaavan puuhaa jännittyneesti. Tytön hymyssä ilmeni sentään säikkyäkin, ja hän pikemmin kuiskasi kuin lausui ääneensä: "Toinen — toinen — se on täysinäinen — ole nopea, ei ole hetkeäkään hukattavana."
Hävittäjä kävi käsiksi toiseen tynnyriin ja alkoi kierittää sitä louhikkorinteen partaalle. Se ei ollut niin huokeasti pideltävä kuin edellinen, mutta hänellä riitti voimia, ja pian poukkoili sekin alas mäen kuvetta, tölmäten samaan kiveen kuin edeltäjänsäkin ja siitä syöksyen pirstaleina jyrkänteen yli puroon.
"Siitä urakasta on hyvin suoriuduttu!" huudahti Le Bourdon. "Yksikään ihminen ei koskaan sekoa eläimeksi tuon nesteen tautta."
"Jumalan kiitos!" huoahti Margery. "Hän on kovin toisenlainen, vieras, kun ei ole johonkuhun aikaan maistellut väkeviä. Ihan sinut on Kaitselmus lähettänyt tekemään meille tämän palveluksen!"