"Suokoon taivas, että ne eivät ole keksineet mitään unohtamaamme. Hukkaantuneen vesikauhankin tai pikarin näkeminen osuttaisi nuo verikoirat polullemme niin varmasti kuin me olemme valkoihoisia ja he villejä!"
"Niin totta kuin elän, ne haistavat whiskyn! Rynnätään vajaa kohti ja hälistään siellä ja ympärillä — niin, varmasti ne ovat vainunneet whiskyn. Sitä on läikkynyt mäkeen, ja niillä on liian tarkka nenä jättämään niin ihanaa tuoksua silleen. No, haistelkoot minkä mielivät — intiaanikaan ei päihdy nenänsä kautta."
"Mutta eikö se haju ole meille mitä onnettomin, koska he eivät voi luulla whiskyn kasvaneen itsellään metsässä niinkuin nurmi rehottaa majan ympärillä?"
"Huomautuksesi osuu kyllä paikalleen; sitä ne eivät tosiaankaan voi luulla, vaikka paikka onkin nimeltään Whisky-Keskus!"
"On kyllin kovaa tietää, että perhe on ansainnut sellaisen nimen, tulematta siitä muistutetuksi henkilön taholta, joka sanoo itseänsä ystäväksemme", virkkoi tyttö terävästi, oltuaan vaiti lähes minuutin; mutta hänen äänensä sointu ilmaisi pikemmin surua kuin suuttumusta.
Tuossa tuokiossa seisoi mehiläispyytäjä sievän Margeryn sivulla, solmien rauhaa innokkailla anteeksipyynnöillä ja vilpittömillä kunnioituksen ja mielipahan vakuutuksilla. Loukkaantunut tyttö tyyntyi pian, ja kotvan neuvoteltuansa keskenään he läksivät kanoottiin ilmottamaan viime havainnosta.
"Whisky luullakseni lopultakin koituu pahimmaksi viholliseksemme", sanoi mehiläispyytäjä lähemmäksi tullessaan. "Tynnyreistä näkyy läikkyneen nestettä, josta nyt villien hajuaisti on saanut vihiä."
"Pitäkööt hyvänään", murisi Gershom. "Niiden takia olen menettänyt koko varaston, ja rangaistuksekseen kaivatkoot sitä nyt pisaraakaan saamatta. Olisin korjannut kelpo rahat, kun vain olisin saanut molemmat tynnyrit Fort Dearborniin ennen varusväen poislähtöä."
"Tynnyrit olisi tosiaan ollut saatavissa sinne", vastasi Le Bourdon, jota niin suuresti ärsytti miehen pahottelu tuhoaineesta, joka jo oli ollut vähällä syöstä hänet perheineen suoranaiseen puutteeseen ja häviöön, että hän hetkeksi unohti äskeisen kohtauksensa sievän Margeryn kanssa; "mutta olisiko niissä ollut mitään sisältöä, se on toinen asia. Puolillaan oli jo toinen niistä, jotka kieritin vierun partaalle."
"Gershomia kiusaa niin kovasti vilutauti, jollei hän ota vahviketta täällä saloseudulla", tokaisi hänen vaimonsa siihen puolustelevaan tapaan, jolla nainen pyrkii peittelemään rakastamansa heikkouksia. "Mitä whiskyyn tulee, niin en ole sen menosta ollenkaan pahoillani, sillä huono keino rikastumiseen on myyskennellä sitä sotamiehille, jotka tarvitsevat kaiken järkensä vireänä. Mutta Gershom kaipaa lämmikettä, eikä jokaista hänen maistamaansa pisaraa saisi viskata hänen silmilleen."