"Kenties kanooteissa tulleet villit kuuluvat samaan joukkueeseen kuin Hirvenjalaksi nimittämäsi soturi, ja ehkä heillä on ollut keinoja kuullakseen hänen kuolemansa ja surmaajansa."
Mehiläispyytäjää kummastutti tytön nopea älykkyys. Se tapa, millä tiedot kiitävät saloseutujen halki, oli usein ihmetyttänyt häntä, ja tosiaankin oli mahdollista, että hänen edessään oleva joukkue oli kuullut päällikkönsä kohtalon näin lyhyessäkin ajassa. Tätä päätelmää vastusti kuitenkin se seikka, että kanootit olivat tulleet pohjoisesta päin, ja tovin mietittyään huomautti Le Bourdon kumppanilleen tästä.
"Onko varmaa, että näin juuri samojen kanoottien kulkevan ohi ehtoopäivällä?" sanoi siihen Margery. "Niistä meni kaksi edellä, ja kolmas tuli takanapäin, mutta nyt on tullut maihin neljä."
"Niinpä kyllä, saattaahan järvellä olla muitakin kanootteja kuin ne, joiden näit sivuuttavan majan. Mutta olkoot villit keitä hyvänsä, meidän on varovaisuuden vuoksi pysyteltävä niistä erossa, jos voimme, varsinkin kun nyt huomaan niiden kohtelevan vihollisenaan Kyyhkynsiipeä, jonka tiedän olevan amerikalaisten puolella."
"Mitä ne nyt hommaavat, Bourdon? Valmistautuvatko aterioimaan vai kiduttavatko vankiansa?"
"Jälkimäiseen eivät ne nyt illalla ryhdy. Niissä ilmenee levottomuutta, niinkuin vieläkin haistelisivat whiskyä; mutta toiset ovat keittohommissa tulen ääressä. Antaisin kaiken hunajani, sievä Margery, jos kykenisin pelastamaan Kyyhkynsiiven! Hän on hyvä mies villiksi ja kaikesta sydämestään meidän puolellamme tässä uudessa sodassa, jonka hän kertoo alkaneen meidän ja englantilaisten välillä!"
"Ethän toki panisi omaa henkeäsi alttiiksi villin tähden, joka tappaa ja ottaa päänahkoja umpimähkään niinkuin se mies on tehnyt?"
"Siinä hän on vain seurannut rotunsa tapoja. Kaiketi me intiaanien käsityskannan mukaan teemme yhtä moitittavia tekosia. Ja minä uskon, Margery, että jos tuo mies näkisi minut pottawattamie-heimon käsissä kuten minä nyt hänet, yrittäisi hän jotakin auttamisekseni."
"Mutta mitä voit sinä, yksinäinen mies, tehdä kahtakymmentä vastaan?" kysyi Margery hieman moittivasti, ja hänen sävynsä ilmaisi hänen välittävän nuoren erämiehen turvallisuudesta enemmän kuin hänen teki mieli osottaa avoimesti.
"Kukaan ei voi pystymisestänsä sanoa ennen kuin yrittää. Minua ei miellytä se tapa, millä ne kohtelevat chippewaa, sillä ne näkyvät olevan tuimalla tuulella. Hänelle ei anneta ruokaa eikä hänen sallita olla isäntiensä seurassa; mies-parka on käsistä ja jaloista sidottuna kytketty puuhun oven lähelle. Hänen ei edes anneta huojennuksekseen istuutua."