Kaiken aikaa olivat koirat levottomia, mutta niiden isännät olivat tottuneet siihen, että elukat hiljakseen murisivat makuusijoillaan susien tai kettujen hiiviskellessä yöllä ympäristössä. Ystävänsä sääriä hieroessaan ei mehiläispyytäjä nyt suuriakaan välittänyt koirista, mutta uusi huolestuksen syy esiintyi chippewan vasta hädin kyetessä kannattamaan omaa painoansa ja vielä ollenkaan kunnollisesti pystymättä käyttämään raajojansa. Villien keräytymisestä majaan ja heidän päällikkönsä eleistä ilmeni hyvinkin selvästi, että oltiin asettamassa vartiota yöksi. Lähentäen suunsa niin likelle Kyyhkynsiiven korvaa kuin kävi laatuun siirtämättä päätänsä valoon ryhtyi Le Bourdon seuraavaan keskusteluun vangin kanssa.
"Näetkö, chippewa", alotti mehiläispyytäjä, "että päällikkö määrää erään nuoren miehen tulemaan vartijaksi lähellesi?"
"Hyvin hänen näen. Tekee liikaa monta merkkiä, ettei näe."
"Mitäs arvelet — odotammeko kunnes soturit nukkuvat vai yritämmekö livistää ennen kuin vartija saapuu?"
"Paras odottaa, jos sopii. Onko sinulla pyssy — tomahawk — veitsi, hä?"
"On kaikkikin, vaikka pyssyni on vähän matkan päässä takanani rinteellä."
"Se paha — aina pyssy pitää olla sotapolulla. No, sinä hänelle tomahawkista — minä otan päänahan — se kelpaa."
"Minä en tapa ketään, chippewa, jollei se käy pakolliseksi. Ellei ole mitään muuta keinoa vapauttamiseksesi, niin katkaisen tämän viimeisen pidäkkeen ja jätän sinut pitämään huolta itsestäsi."
Samassa laskeusivat päällikkö ja hänen muutamat valveille jääneet kumppaninsa levolle, ja vartijaksi määrätty nuori soturi läksi majasta, hitaasti lähestyen vankia. Olosuhteet eivät sallineet silmänräpäyksenkään siekailua; Le Bourdon painoi puukkonsa terävän terän vitsakseen, jolla intiaani oli sidottu puuhun, varotettuaan häntä ensin pysymään pystyssä. Sen tehtyään mehiläispyytäjä painui maahan ja ryömi pimeyteen, saaden mäen reunan heti suojakseen. Seuraavassa tuokiossa oli hän siepannut luikkunsa ja laskeusi nopeasti suolle päin.
Päästyään rämeen yli johtavan tolansa alkupäähän kyyristyi Le Bourdon katsomaan taaksensa. Hän oli nyt kyllin etäällä matalalta rinteeltä, nähdäkseen kummun laelle. Hiipuvan tulen hohteessa erotti hän chippewan seisomassa suorana puunrunkoa vasten kuin vieläkin visusti kytkettynä, etuvartijan verkalleen astellessa lähemmäksi. Koirat olivat kavahtaneet jalkeille ja haukahtivat pariin kertaan äkäisesti, saaden viisi tai kuusi villiä nostamaan päänsä leposijaltaan. Muuan nousi ylöskin ja viskasi kahmalollisen risuja tuleen, joka leimahti kirkkaasti valaisemaan majan koko lähistöä.