"Vanhoihin tapoihinsa?" kertasi sisar hitaasti, alentaen oman äänensä yhtä matalaksi kuin oli ikävän viestin ilmottajankin. "Miten se on mahdollista, kun kaikki whisky kaadettiin pois?"
"Bourdonilla näkyy olleen konjakkiruukku varastossaan, ja Gershom keksi sen. En moiti ketään, sillä Bourdonilla, joka ei koskaan käytä Kaitselmuksen anteja väärin, oli oikeus pitää huolta vahvikkeistaan; mutta sääli on sentään, että kanooteissa oli mitään sellaista tavaraa!"
Mehiläispyytäjää huolestutti suuresti tämä tieto, sillä hän oivalsi sen merkityksen paremminkin kuin naiset. Tällaisessa käänteessä saattoi seurueen jäsenen joutuminen pelkäksi rasitukseksi tuottaa suurta vaaraa muillekin. Onneksi oli heillä intiaani mukanaan, ja tämä kykeni ottamaan hoidettavakseen toisen kanootin. Koirien haukunta ja villien huudot ilmaisivat selvästi, että viholliset olivat tavalla tai toisella pääsemässä rämeen yli. Hän joudutti senvuoksi seurueen lähtöä kanootteihin, itse ensimäisenä käyden tarkastamaan Whisky-Keskusta.
Tämä nukkui päihtyneen tajutonta unta. Dolly oli pistänyt ruukun piiloon niin pian kuin hänen miehensä tila salli sen tapahtua humalaisen rupeamatta väkivaltaiseksi. Muutoin olisi mies-parka saattanut tuottaa tuhon itselleen ylenmäärin nauttimalla nestettä, joka oli peräti paljoa maukkaampaa kuin se mitä hän oli tottunut käyttämään, etenkin näin pitkällisen pakollisen pidättymisen jälkeen. Nyt tyhjensi Le Bourdon ruukun heti virtaan naisten suureksi iloksi, chippewan pontevasta vastalauseesta piittaamatta. Heidän siirtyessään virralle täytyi takaa-ajon ainakin toistaiseksi keskeytyä, koska intiaanien oli palattava rämeen poikki, päästäkseen omiin veneisiinsä.
Salaisen myötätunnon johdosta tai kenties vain sattumalta joutui chippewa Le Bourdonin veneeseen, tämän vuorostaan asettuessa Gershomin kanoottiin. Päihtynyt virui keveän ruuhensa pohjalla kuin pölkky, ainoastaan hellän vaimonsa huoltamana, joka oli toimittanut pieluksen hänen päänsä alle; mutta onneksi ei sortuneesta ollut hänen ystäviensä liikkeille siis nyt suoranaista vastusta, jos ei apuakaan. Miesten asetuttua paikoilleen ja kanoottien kelluessa irti pohjasta erotti jo äänten perusteella, että sekä koirat että useat niiden isännistäkin olivat rämpineet selville suosta ja nousseet kiinteälle kamaralle sen itäpuolelle. Mehiläispyytäjä käski chippewan seurata ja lykki kanootin ulohtaalle, valiten yhden niistä kolmesta luonnon kanavasta, jotka yhtyivät tässä kohti.
Melu yltyi nyt huomattavasti, ja vainoojain lähestyminen oli paljoa rivakampaa kuin äsken, heidän saatuansa tukevan pohjan jalkainsa alle. Noin viidenkymmenen kyynärän päässä rannasta teki riissiheinikön läpi johtava kuja pikku mutkan pohjoiseen päin; juuri kertomamme tapaukset sattuivatkin virran pohjoisella rannalla. Tuosta polvekkeesta päästyään olisivat kanootit olleet näkymättömissä rannalta katsoen ilmi päivälläkin, saati pimeän yön hämyssä. Sen huomatessaan, ja peljäten melojen loiskeen kuuluvan, Le Bourdon herkesi kiskomasta ja käski chippewankin antaa veneensä solua itsellään. Tämän varokeinon johdosta olivat pakolaiset vielä ihan lähellä rantaa, kun ensin koirat ja sitten useat villit ryntäsivät samalle paikalle, mistä veneet olivat lähteneet tuskin kahta minuuttia aikaisemmin. Le Bourdon oli toimittanut molemmat kanootit yhteen, ja hänen pyynnöstään tulkitsi nyt chippewa sellaisia vihollistensa huomautuksia, mitä piti huomion arvoisina.
"Sanoo nyt, ei kukaan täällä", alotti intiaani levollisesti. "Ajattelee, ei kaukana — aikoo hakea — arvelee, koira levoton — ihmettelee, minkätähden koira niin levoton."
"Nuo nelijalkaiset hylyt varmaankin vainuavat meidät täältä kanooteista, kun olemme niin likellä", kuiskasi Le Bourdon.
"Jos niin, ei pääse kiinni", vastasi chippewa tyynesti. "Ja ampuu sen, jos ei pidä varaa — paha koiran ajaa soturia liikaa paljon."
"Nyt puhuu joku, jolla tuntuu olevan käskyvaltaa."